Pikkukoiran jättiurakka – sata kilometriä kotiin

Mitä liikkui 4-vuotiaan koirapojan mielessä, kun se kolme viikkoa sitten päätti lähteä koeaikaperheestään Nurmijärveltä kohti Valkeakoskea ja kotiaan?

Koti-ikävää poteneen karkulaisen aivoituksia ja työlästä taivalta pohtii nyt päivittäin Coton de Tulear -rotuisten koirien kasvattaja Mirkka, jonka huoli pikkukoirasta kasvaa joka hetki.

– Etsiminen on ollut todella epätoivoista. Olen ostanut ilmoitustilaa paikallislehdistä, jakanut satoja etsintäkuulutuksia eri paikkakunnille kauppojen ilmoitustauluille ja bussipysäkeille.

Nurmijärveltä 10. elokuuta karanneesta matkalaisesta jälkikoira on tehnyt varman havainnon Vihdistä. Mahdollisesti Coton on liikkunut myös Karkkilassa ja Riihimäellä.

Mirkka arvelee, että koira otti retkensä aluksi väärän suunnan, minkä vuoksi se on harhaillut ristiin rastiin Keski-Uuttamaata. Matkaa Nurmijärveltä Valkeakoskelle kertyy linnuntietä satakunta kilometriä. Maastossa liikkuvalle koiralle reitti kotiin on paljon pidempi.

– Se olisi jo perillä, jos olisi tajunnut lähteä oikeaan suuntaan. Matkaa koira taittaa arviolta viidestä kymmeneen kilometriä päivässä. Tosin se ei ehkä enää kulje kerrallaan pitkään, sillä se on varmasti väsynyt.

Häirintää ja kiusantekoa

Coton-pojan katoamisen saama julkisuus on jo näyttänyt myös ikävän puolensa, kun Iltalehden viimeviikkoisen jutun jälkeen Mirkkan kennelistä on tehty perättömiä eläinsuojeluilmoituksia.

– Eläinsuojelutarkastajat kävivät täällä ja totesivat kaiken olevan kunnossa. Olivat iloisia, kun vaihteeksi oven takana odotti vikatikki eikä todellinen tapaus.

– Tulipa samalla läänineläinvalvonnalta tehtyä vuosittainen tupatarkastus. Olen muutoinkin ollut omasta tahdostani mukana valvonnassa, Mirkka kertoo.

Huolimatta kiusanteosta ja raskaana jatkuvasta etsinnästä hän uskoo, että pikkukarkulainen on kunnossa ja palaa vielä kotiin.

– Riippuu toki yksilöstä, mutta kotikoirat voivat pärjätä luonnossa pitkäänkin. Jos seudulla on maatiloja, koira saattaa syödä vaikka lehmänlantaa tai ulkona olevien kissojen ruokia.

Mirkka on luvannut, että kun koira toivottavasti palaa Valkeakoskelle, pikkuinen pysyy hänen luonaan aina.

– En anna sitä enää pois. Ajattelin, että ihmisläheisenä se olisi viihtynyt paremmin perheen ainoana koirana, mutta oikeasti se kuuluu tänne – rakastavaan kotiinsa.

Yöllisiä etsintöjä

Mirkkan tietojen mukaan koira on liikkunut rauhallisilla sivu- ja maalaisteillä. Yleensä kuitenkin asfalttiteillä, sillä kasvattaja uskoo, ettei koira mene metsään syvälle.

Hän on käyttänyt vihjeiden haravoimiseen päivittäin kymmenenkin tuntia, ja huteja on tullut runsaasti.

– Useimmin kyseessä on ollut väärä koira. Kolme kertaa olen ollut oikeasti jäljillä, mutta illan ja yön pimeydessä araksi muuttunut koirani on siirtynyt aina kauemmas havaintopaikasta, Mirkka kertoo pettyneenä.

Hän on selvitellyt yli kymmentä vinkkiä.

– Jospa ihmiset vain ilmoittaisivat heti, kun ovat nähneet koiran. Myös kännykkäkuva on avuksi, sillä eri koirarodut menevät monilta sekaisin.

Rähjäinen pieni kulkija

Koiraansa kaipaava Mirkka muistuttaa, että karkulainen ei suinkaan näytä etsintäkuulutuksessa poseeraavalta valkoiselta pumpulipallolta, sillä sen turkki on reissussa rähjääntynyt, likainen ja takkuinen. Koira saattaa olla myös loukannut jalkansa.

– Koira näyttää ihan aidolta hylkykoiralta. Sillä pitäisi kuitenkin olla vielä alkuperäinen panta. Lisäksi se käyttäytyy pelokkaasti kuten karkulaiset yleensä. Sitä pitää lähestyä varovasti kyykkyasennossa. Tämä koira arastelee miehiä, joten se saattaa antaa itsenä paremmin kiinni naiselle. Koiraa ei kuitenkaan saa missään olosuhteissa pyydystää väkisin.

Mirkkan huolena on lisäksi, että joku on saattanut ottaa koiran hoteisiinsa ja päättänyt pitää sen itsellään. Jos näin on käynyt, hän vetoaa palauttamaan rakkaan lemmikin takaisin kotiin.

Koirakarkulaisen nimeä hän ei halua julkisuuteen.

– Tällaisissa tilanteissa ei nimeä kerrota mahdollisten väärinkäytösten välttämiseksi. Liikkeellä on aina myös ikäviä ihmisiä.

Lue myös:

    Uusimmat