Pikkujouluviikonloppuna narahti kymmeniä rattijuoppoja

Vantaan poliisi sanoo, että puhallutettujen määrään nähden rattijuoppoja löytyi yllättävän paljon.

Ensimmäisen pikkujouluviikonlopun tehoratsioissa jäi pääkaupunkiseudulla kiinni yhteensä 66 rattijuopumuksesta epäiltyä.

Helsingissä partiot puhalluttivat viime viikonloppuna noin 3000 kuljettajaa. Kiinni jäi 38, joista seitsemää epäillään lääke- tai huumausaineessa ajamisesta.

Ylikomisario Heikki Seppä Helsingin poliisista sanoo, että luku on normaali. Tänä vuonna Helsingissä on jäänyt kiinni 25-40 rattijuoppoa viikonlopussa.

Vantaalla alkometriin puhalsi noin 880 kuljettajaa. Kiinni jäi 21 rattijuoppoa. Kymmenen juopumuksista oli törkeitä, ja kuudessa oli kyse muusta päihdyttävästä aineesta kuin alkoholista.

Komisario Markku Koskimäki Vantaan poliisista sanoo, että puhallutettujen määrään nähden rattijuoppoja löytyi yllättävän paljon. Hän arvelee, että syynä oli pikkujouluviikonloppu ja se, että valvonta kohdistettiin tiedettyihin ongelmapaikkoihin, kuten ravintoloiden läheisyyteen ja sisääntuloteille.

Espoossa poliisi puhallutti viikonlopun aikana 240 kuljettajaa. Kiinni jäi seitsemän rattijuopumuksesta epäiltyä.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat