Pikkujoululiikenne työllisti poliisia - "Humalassa törmäily oli poliisin oma vika"

Pikkujouluviikonloppu on työllistänyt poliisia eri puolilla Suomea. Helsingissä poliisin tehoiskussa jäi rattijuoppoja kiinni kuitenkin yllättävän vähän.

Poliisi kiinnitti tarkemmin huomiota myös pimeisiin takseihin, ja niitä löytyi yöllä tien päältä neljä.

Poliisin tehoiskussa viime yönä jäi Helsingissä kiinni "vain" kahdeksan rattijuoppoa. Aiempina vuosina samanlaisessa pikkujoulukauden iskussa poliisi on tavannut heitä liikenteessä suhteellisesti huomattavasti enemmän.

Yön aikana puhallutettiin kaikkiaan noin 3 700 autoilijaa.

"Mitäs puhallutitte"

Kaustisen poliisi sai puolestaan eilen aamulla kuulla sen olevan poliisin vika, että autoseurue ajoi humalassa ojaan.

Poliisipartio suoritti rattijuopumusvalvontaa ja näytti pysäytysmerkkiä punaiselle BMW:lle, jolloin tämä kääntyi yllättäen sivutielle ja lähti ajamaan karkuun.

BMW:n karkumatka kesti vajaan kilometrin, kunnes kuljettaja menetti autonsa hallinnan, ja auto suistui ojaan ja törmäsi matkalla myös valopylvääseen. Paikkakuntalainen, vuonna 1994 syntynyt mies puhalsi alkometriin 1,2 promillea.

BMW:llä liikkuneiden kaverusten mukaan tapahtumien kulku oli poliisien syytä

– Mitään ei olisi sattunut, ellei poliisi olisi ollut juuri sillä hetkellä puhalluttamassa juuri kyseisellä paikalla, sanoivat kaverukset poliisille.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat