Mainos

Pikkubussiturman neljättä uhria etsitään yhä jään alta Virossa – "Jäälle ei päästetä koiraakaan"

Viron poliisi jatkaa tänään Pärnun lähistöllä jään läpi mereen vajonneen pikkubussin tutkimuksia.

Pikkubussi putosi hyvin ohuen jään läpi eilen puolen päivän aikaan Pärnun lahden luoteisosassa sijaitsevan Munalaiun sataman luona.

Onnettomuudessa jäi henkiin kaksi ihmistä. Sukeltajat saivat eilisen päivän aikana ylös kolme ruumista. Autossa oli yhteensä kuusi ihmistä.

Yksi ruumis vielä jään alla

Pärnun poliisipäällikkö, pelastusoperaatiota johtanut Andres Sinimeri sanoo Viron yleisradioyhtiö err:n haastattelussa, että vielä yksi ihminen on veden alla. Hän ei välttämättä ole enää autossa. Sukeltajat jatkavat ruumiin etsintää tänään. Alkoholilla oli Sinimeren mukaan osuutta onnettomuuteen.

Pelastustyöntekijöiden mukaan pelastuslaitoksen ilmatyynyalus löysi eloon jääneet miehen ja naisen auton katolta, jonne he olivat päässeet omin voimin.

– Näin jo kaukaa, että kaksi ihmistä seisoo puoliksi vedessä. Kun pääsin heidän viereensä, näin, että he seisoivat auton katolla, kertoo Postimees-lehdelle ilmatyynyaluksen kuljettaja.

Yksi kuolleista kuljettaja

Virolaismedia kertoo, että vahvistamattomien tietojen mukaan yksi kuolleista oli auton kuljettaja. On spekuloitu sillä, että Opel Vivaron hytissä oli enemmän kuin kaksi ihmistä.

Delfi.ee uutisoi paikallisten kertomaan perustuen, että autossa olleet olivat matkalla alle kilometrin satamasta sijaitsevalle Manilaun saarelle kyläilemään.

Delfin mukaan seurue oli ajanut ensin satamassa lautalle, mutta peruuttanut ulos, kun selvisi, että lautta on matkalla Kihnuun. Sen jälkeen auto ajoi jäälle Manilaun suuntaan ja vajosi mereen suunnilleen 500 metrin päässä rannasta.

Delfin haastattelemien Manilaiun saaren asukkaiden mukaan meri oli vielä muutamia päiviä sitten vapaa.

– Jäälle ei päästetä koiraakaan.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.