Mainos

Piiritystilanteet ovat poliiseille liiankin tuttuja

Kuopiossa tapahtuneen piiritystilanteen tapaiset tapaukset ovat tulleet poliisille viime vuosina turhankin tutuiksi.

Kuopiossa oli tänään vaaralliselta näyttänyt piiritystilanne. Asuntoonsa sulkeutuneella miehellä oli mukanaan dynamiittia ja nalleja. Poliisi joutui evakuoimaan toistakymmentä asuintaloa.

Piiritystilanne päättyi kuitenkin rauhallisesti ilman henkilövahinkoja. Neuvottelujen jälkeen dynamiittipötköin ja nallein varustatunut mies tuli ulos Petosen kaupunginosassa sijainneesta asunnosta vapaaehtoisesti. Mies oli räjäyttänyt asunnossa yhden nallin.

Poliisille tämänkaltaiset tilanteet ovat tulleet viime vuosina turhankin tutuiksi. Piiritystapauksia on sattunut kuudesta seitsemään vuosittain.
- Tässä tulevat esille myös poliisin työturvallisuuskysymykset. Näin tulevat myöskin taktiset kysymykset esille. Jossain suhteessa myös tiedotusvälineitten osuus näkyy siihen miten tällasia ilmiöitä sitten yleensä esiintyy, komisario Jari Kinnunen Tampereen poliisilaitokselta kertoo.

Syyt linnoittautumisiin ovat lähes poikkeuksetta henkilökohtaisia.
- Halutaan jollakin tavalla huomiota, halutaan saada elämäntilanne johonkin toisiin uomiin. Joillakin voi olla motiivina sekin, että se elämä sitten sitä kautta näyttävästi päättyy, Kinnunen pohtii.

Yksin linnoittautuminen ei kuitenkaan johda piiritystilanteeseen. Jos henkilöitä ei ole vaarassa, niin poliisi ei pidä kiirettä.

Viimeksi piiritystilanne vaati uhrin, kun huoltoasemalle linnoittautunut mies ampui poliisikoiran vuosi sitten Porvoossa.

(MTV3)

(Seitsemän uutiset 17.07.2003).

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.