Pietarissa satojatuhansia huumeiden käyttäjiä

Pietarissa on eri arvioiden mukaan 300 000-700 000 huumeiden käyttäjää. Heistä huumeriippuvaisia on vähintään 40 000, joidenkin arvioiden mukaan jopa 100 000.

Stakesin tuoreen selvityksen mukaan koko Venäjän federatiivisen tasavallan alueella huumeiden käyttäjiä arvioidaan olevan kolmisen miljoonaa. Huumeiden vastaista kamppailua Venäjällä haittaa selvityksen mukaan säädösten ristiriitaisuus, hallinnon hajanaisuus ja terveydenhuollon resurssipula. Virallisesti hyväksyttyjä huumeidenvastaisia ohjelmia toteutetaankin korkeintaan muodollisesti, arvioi Stakesin erikoistutkija Teela Pakkasvirta raportissaan.

Uusi huumelaki odottaa vielä asetuksia

Vajaa vuosi sitten voimaan tulleen huumelain mukaan huumeiden käyttö on Venäjällä rikos. Tämän katsotaan antavan ensi kertaa pohjan valtiolliselle huumepolitiikalle. Lain toimeenpanoon tarvittavia asetuksia ei kuitenkaan ole säädetty. Lisäksi mm. vanhat terveydenhuollon lait ovat ristiriidassa uuden huumelain kanssa. Myös eri hallinnonalojen yhteistyö huumeasioissa kangertelee.

Perinteisesti huumeasiat kuuluvat miliisille ja terveydenhuollolle, mutta molemmat kärsivät resurssipulasta ja hajanaisesta hallinnosta. Stakesin raportin mukaan vaivana ovat myös asenteet, joissa yhä heijastuu sosialistisen ajankielto- ja rangaistuspolitiikka.

Kansainvälistä apua tarvitaan

Tutkijoiden arvion mukaan huumeidenvastainen työ Venäjällä onnistuu vain aktiivisen kansainvälisen yhteistyön avulla. Suomalaisten osaksi sopisi esimerkiksi vertailukelpoisen tilastotiedon kerääminen ja tiedonvälityksen kehittäminen muihin maihin päin.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat