Pietarin pääkonsulinvirasto sai uhkauskirjeen

Pietarin pääkonsulin viraston postilaatikosta löytyi viikonvaihteessa kirje, jossa uhattiin siepata kaksi Suomen kansalaista, ellei Suomi vapauta huumerikoksista tuomittua Viron kansalaista kahden viikon kuluessa. Suomen konsulille osoitetussa kirjeessä vaadittiin lisäksi tuomitulle miljoonan markan korvausta "aiheutetun vahingon korvaamiseksi".

Virolainen Harri Klein sai viime vuoden lopussa Suomessa 4,3 vuoden vankeustuomion huumerikoksista.

Ulkoministeriön turvallisuuspäällikkö Juhani von Fieandt kertoi, että Pietarissa ja Moskovassa pidetään huomenna tilaisuus, jonne kutsutaan siellä toimivien suomalaisyhteisöjen edustajat.
-Asiasta pyritään kertomaan kaikille ja samalla kehotetaan hiukan tarkemmin harkitsemaan koska liikkuu, missä liikkuu ja missä seurassa liikkuu. Tällaiset uhkaukset ovat onneksi varsin epätavallisia, von Fieandt sanoi.
Hän muistelee, että edellinen uhkatilanne oli Persianlahden sodan aikoihin.

Pietarin ja Tallinnan poliisi on aloittanut uhkauskirjetutkimukset. Suomessa asiaa tutkii keskusrikospoliisi yhteistyössä Pietarissa olevien poliisiyhdyshenkilöiden kanssa. Asiasta kerrottiin heti myös Suomen Moskovan- ja Tallinnan- suurlähetystöille.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat