Pietarin liepeille nousee Itämeren helmi - suomalaiset mukana jättihankkeessa

Kiinalaiset rahoittavat Pietarin lähelle rakenteilla olevaa, Itämeren helmeksi nimettyä 35 000 asukkaan kaupunginosaa.

Hankkeen arvo on jopa kolme miljardia euroa.

Suomalainen SRV alkaa rakentaa alueelle valtavaa kauppakeskusta, jonka peruskivi muurattiin tänään.

Kauppakeskuksen arvo on lähes 200 miljoonaa euroa, eli lähes puolet SRV:n vuoden liikevaihdosta

Hanke toteutetaan kahdessa vuodessa. SRV odottaa myös lisäprojekteja.

Kiiinalaisten vastuulla on toteuttaa paikalle asunnot 35 000 ihmiselle eli keskisuuren suomalaisen kokoiselle kaupungille

Sijoitus on Kiinan suurin koskaan ulkomaille tekemä, kun öljyteollisuutta ei lasketa.

- Pietari houkuttelee sijoittajia monista maista. Me uskomme että sijoittaminen Venäjälle ja erityisesti Pietariin on taloudellisesti hyvin kannattavaa, toteaa Shanghai Industrial Investmentin johtaja Li Su.

(MTV3)

Katso Juha Muurisen juttu

Lue myös:

    Uusimmat