Pienten asuntojen hintakupla uhkaa vuonna 2010

Vanhat kerrostaloasunnot kallistuivat loppuvuonna 2009 sellaista tahtia, että yksiöiden ja kaksioiden hinnoissa saattaa näkyä jo hintakuplan riskiä.

Asunnot kallistuivat pääkaupunkiseudulla loka-joulukuussa 10,5 prosenttia vuotta aiemmasta. Muualla maassa asuntojen hinnat nousivat Tilastokeskuksen mukaan 5,7 prosenttia.

Keskeinen hintoja nostava syy on nyt se, että uudistuotantoa on tarjolla liian vähän, arvioivat Realia Groupin toimitusjohtaja Risto Kyhälä ja pankinjohtaja Jouni Lehtinen Suomen Hypoteekkiyhdistyksestä.

- Markkinoilla on nyt uudistuotantoa kymmenesosa siitä mitä normaalisti. Tarjonnan vähyys johtaa siihen, että pienemmistä, alle 60 neliön asunnoista käydään kovaa kilpailua, Kyhälä sanoo.

Isojen asuntojen kysyntä ja tarjonta ovat paremmin tasapainossa.

Realia Groupiin kuuluva Huoneistokeskus varoitteli joulukuussa, että tarjonnan vähyys saattaa aiheuttaa asuntokauppaan selvän markkinahäiriön. Kyhälän mielestä arvio pitää yhä kutinsa, vaikka asuntokaupan volyymit ovat aika lailla normaalilla tasolla.

- Markkinahäiriö näkyy juuri näin, että hinnat nousevat tilanteessa, jossa niiden ei pitäisi nousta.

Kyhälän mukaan hintojen nousu vaikuttaa jatkuneen myös tammikuussa. Hintakuplasta ei silti vielä voi puhua edes pienten asuntojen kohdalla, mutta riski semmoisen muodostumiseen on olemassa, jos hintojen nousu jatkuu samaa tahtia koko vuoden, Kyhälä arvioi.

Uudistuotannosta odotetaan helpotusta

Asuntomarkkinoiden kannalta hyvä uutinen on, että kaivattua uudistuotantoa alkaa pikkuhiljaa tulla rakenteille. Rakennusliikkeet hakivat viime vuoden puolella runsaasti lupia uusille kohteille. Asuntoministeri Jan Vapaavuori (kok.) epäili syyksi vuodenvaihteessa kiristyneiden energiamääräysten kiertämistä, mutta rakentajien mukaan kaikki luvat haettiin tarpeeseen.

Kyhälän mukaan ennakkomarkkinoinnissa olevia kohteita on melko paljon, mutta varsinaisia rakentamispäätöksiä vielä odotellaan.

Asuntojen hintoja nostaa yhä myös alhainen korkotaso, jonka ennakoidaan kääntyvän nousuun joskus alkusyksystä.

(MTV3 - STT)

Löydä uusi asunto Jokakoti.fi-asuntopalvelusta.

Lue myös:

    Uusimmat