Pienomistajat haluavat selvitystä Donen Solutionsin toimista

Ohjelmistoyhtiö Done Solutionsin pienomistajat yrittävät saada yhtiön hallitusta omatoimisiin selvityksiin yhtiössä aiemmin toteutetuista järjestelyistä ja yrityskaupoista sekä niiden aiheuttamista kustannuksista.

Jaakko Ravald Osakesäästäjien keskusliitosta perustelee yhtiön hallitukselle jättämäänsä esitystä sillä, että hallituksen teettämä selvitys olisi halvempi kuin erityistillintarkastuksen järjestäminen. Erityistilintarkastus on tehtävä, jos 10 prosenttia omistajista sitä vaatii. Ravald on kerännyt omistajilta valtakirjoja erityistilintarkastuksen järjestämiseen keväästä saakka, mutta valtakirjoja ei ole vielä saatu tarpeeksi. Tätäkään vaihtoehtoa ei ole suljettu pois.

- Jos yhtiön hallitus päättää olla teettämästä selvitystä, vetoamme yhtiön suuriin omistajiin, jotta ne vaikuttaisivat hallitukseen selvityksen tekemiseksi, Ravald sanoo.

Ravald muistuttaa yhtiön toiseksi suurimmalla omistajalla eli Pohjolalla olevan Suomen osakemarkkinoilla niin poikkeuksellinen asema, ettei yhtiöllä voi olla syytä vastustaa selvityksen tekemistä, ellei sillä ole selkeää näyttöä siitä, ettei sellaiseen ole tarvetta. Pohjola tuli Donen omistajaksi, kun investointipankki Conventum yhdistettiin Pohjolaan.

Ravaldin mielestä myös eettistä sijoittamista korostavalla Gyllenbeg Finlandilta pitäisi voida odottaa tukea selvitykselle.

- Tämä on yhteiskunnallisen vastuun kantamista, Ravald sanoo.

Pohjolan riskisijoituksia hoitava Jyri Merivirta on myös Donen suuromistaja, mitä on pidetty ongelmallisena. Merivirralla on hieman päälle 27 prosenttia ja Conventumilla hieman vajaat 26 prosenttia yhtiön osakkeista. Donen perustajan Jukka Salmisen ja hänen täysin omistamansa yhtiön omistusosuus jää 3 prosenttiin, mutta sekin riittää kolmossijaan. Gyllenbergin osuus on 1 prosentin pinnassa, millä se mahtuu kymmenen suurimman omistajan joukkoon.

Ravaldin mielestä selvityksessä olisi katsottava myös, onko Done hankkinut lähipiiriltään tai osakkailtaan liiketoimintaa tai luovuttanut sitä niille.

Pohjolan toimitusjohtaja Eero Heliövaara myönsi jokin aika sitten Helsingin Sanomissa, että Donessa tehdyt yritysjärjestelyt ovat olleet monimutkaisia, mutta Pohjolan arvion mukaan ne on tehty Donen etua ajatellen. Hän ei tuolloin nähnyt syytä erityistilintarkastuksen järjestämiseen.
Donen tytäryhtiön Reach U:n konkurssi on parhaillaan konkurssiasiamiehen selvitettävänä. Kun sitä oltiin aikanaan yhdistämässä toiseen yhtiöön, alaa valvova Rahoitustarkastus varoitti sijoittajia järjestelyn monimutkaisuudesta.

Kevyempää vaihtoehtoa tarvittaisiin

Ravaldin mielestä Donen tapaus osoittaa, että Suomeen tarvittaisiin erityistilintarkastusta kevyempi versio tapausten selvittämiseen.

- Erityistilintarkastus on idioottimaisen hankalaa. Sen vaatiminen on työn ja tuskan takana. Se on myös kallis, hidas ja työläs, sillä se vie hirvittävästi hallituksen ja toimivan johdon energiaa ja aikaa sekä osakkeenomistajien varoja, hän perustelee.

Ravaldin mielestä vapaaehtoisen selvityksen ja pakolla vaadittavan erityistilintarkastuksen väliin voisi sopia esimerkiksi Rahoitustarkastukselle myönnettävä oikeus aloittaa selvitystyö.

- Minusta asiasta pitäisi ainakin keskustella, hän toteaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat