Pienkustantamot elävät erikoistumalla

Suomessa on muutamia pienkustantamoita, jotka ovat löytäneet oman markkinarakonsa erikoistumalla esimerkiksi näytelmiin tai vaikkapa kotimaisiin runoihin.

Pienkustantamot ovat monen vähälevikkisen kirjallisuuden pelastus. Erikoistumisen kautta pienkustantamot vakiinnuttavat asemansa ja löytävät lukijansa. Oman paikkansa kustantajana on löytänyt myös näytelmiä julkaiseva Kirja kerrallaan yhtiö.

- Me olemme erikoistuneet nimenomaan kotimaiseen näytelmäkirjallisuuteen, näköispainoksiin, uuteen runouteen ja kulttuurijulkaisuihin. Näytelmien julkaisijanahan me ollaan Suomen suurin, kertoo tuottaja Aini Tolonen.

Turkulainen Sammakko syntyi 10 vuotta sitten perustajansa Seppo Lahtisen innostuksesta Charles Bukowskiin. Sammakko keskittyy kotimaiseen runouteen ja amerikkalaiseen beat-kirjallisuuteen. Esimerkiksi merrerunoilija Heli Laaksonen on Sammakon löytöjä.

Seppo Lahtinen toteaa, että heidän on onnistunut saada esiin hyviä suomalaisia runoilijoita ja romanikirjailijoita.

- Esimerkiksi Riku Korhonen voitti Helsingin Sanomien kilpailun muutama vuosi sitten, Lahtinen jatkaa.

Pienten kustantajien riskit vaihtelevat niiden toimintatavan mukaan.

- Meidän painomenetelmään kuuluu, että painetaan book on demand - tilausten perusteella, kertoo Aini Tolonen.

Selkeästi profiloituneita pienkustantamoita houkutellaan usein myös fuusioitumaan suurempiin.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat