Pieniä potilaita: Vakavasti sairas Vanessa pääsi kotiin

Pieniä potilaita -sarjan toisessa jaksossa Vanessan hoito jatkui, Olavi totutteli elämään sairauden kanssa ja Aukustin käsi kipsattiin uudelleen.

Pieniä potilaita -sarjan toisessa jaksossa Vanessan hoito jatkui: hän sai toisen kantasolusiirron. Vanessa sairasti hermokudoksen syöpää eli neuroblastoomaa, ja kyseessä oli raskain hoitomuoto tälle taudille. Aiemmalla hoitokerralla Vanessa ei ollut voinut huonosti.

– Mä saan voimia mieheltäni, että me yhdessä käydään tämä läpi. Ja meidän molempien sukulaiset ovat paljon läsnä. Se antaa meille voimaa. Kyllä mä luulen, että ne hetket, kun se tyttö sieltä nousee ja näkee sen, silloin se voima tulee, Vanessan äiti pohti.

Siirron jälkeen Vanessalle nousi korkea kuume. Tilanne kuitenkin kehittyi parempaan suuntaan, ja pian Vanessa jaksoi jo leikkiä kummiltaan saamansa leikkipupun kanssa. Kaksi viikkoa siirron jälkeen hän voi jo paljon paremmin.

Potilaalta tiedusteltiin, mitä hänen tulisi muistaa kotioloissa.

– Syödä ja juoda, Vanessa vastasi reippaasti.

– Jos ei syö, saa nenämahaletkun. Se on ihan totta.

Lopulta Vanessa pääsi äitinsä kanssa kotiin. Hänen hoitonsa jatkui suunnitelman mukaan.

Suomessa 80 prosenttia sairastuneista lapsista paranee syöpäsairaudestaan.

"Mä en muista siitä yhtään mitään"

Jaksossa Aukusti sai uuden kipsin. Nuori mies oli kolaroinut pyöräilijän kanssa uudella mopollaan. Käsi jouduttiin leikkaamaan värttinä- ja kyynärluun murtuman vuoksi.

– Mä en muista siitä yhtään mitään muuta kuin sen, että mä ajoin siinä tunnelissa, ja sitten makasin mopon alla ja mulla oli käsi poikki, hän kertasi kolarin hetkiä.

Kyse ei ollut Aukustin ensimmäisestä murtumasta: miehen vasen käsi oli murtunut aiemminkin monesti, muun muassa ranteesta!

Vakaasti sairas Eerik

7-vuotias Eerik pääsi jaksossa leikkihuoneeseen leipomaan isänsä seurassa.

– Eerikillä on polykystinen munuaissairaus. Poistettiin munuainen, Eerikin isä kertoi.

Eerik oli ollut syntymästään saakka letkuruokinnassa. Hän ei siis ollut koskaan syönyt suun kautta.

– Nyt opetellaan vähän syöntiä, isä totesi ja kertoi, että syntymän aikaan Eerikille oli annettu pari vuorokautta elinaikaa.

Parantavaa lääkettä Eerikin sairauteen ei ole. Osaston ylilääkäri HannuJalanko kertoi, että Eerikille oli täytynyt aloittaa dialyysihoito.

Eerikin isä kertoi, että perheessä on yhdeksän lasta Eerikin lisäksi. Kaksi Eerikin sisarusta menehtyi aiemmin samaan sairauteen, joka Eerikilläkin on.

Potilaista Olavi totutteli uudenlaiseen elämään. Pesisleirillä Olavi ei yllättäen ollut jaksanut tehdä mitään, ja joukkueen johtaja oli katsonut parhaaksi viedä hänet lääkäriin. Olavi oli lähetetty ambulanssilla Lastenklinikalle. Hänellä todettiin kokeissa ykköstyypin diabetes.

Jaksossa Olavi opetteli kokoamaan ruoka-annoksen ja pistämään oikean määrän insuliinia. Olavin äiti uskoi poikansa kykyyn suoriutua esimerkiksi ruokailuista itse.

– Hän muutenkin jämpti aikataulujen ja ruoan kanssa, äiti totesi.

"Kotona mä katon telkkarii"

Ykkösjaksossakin nähty Sini toipui leikkauksesta, joka tehtiin hänen sydämessään havaitun reiän vuoksi. Kaksi päivää leikkauksen jälkeen Sini toipui jo hyvää vauhtia.

– Eilen ei jaksanut tyttö tehdä mitään, mutta nyt on paljon virkeämpi, isäkin totesi.

Kovahermoinen isä oli odottanut tuntikausia tietoa leikkauksen sujumisesta, kunnes oli itse soittanut teho-osastolle illalla. Myöhemmin kirurgi oli soittanut isälle pahoittelusoiton: hän oli unohtanut ilmoittaa Sinin isälle leikkauksen päättymisestä.

– Tuntuu, että kaikki on mennyt hyvin, ja on hyvin, isä totesi tilanteesta.

– Kotona mä katon telkkarii, tai piirrän, tai tanssin tai laulan, hymyilevä Sini pohti tulevaisuutta.

Pieniä potilaita -sarja keskiviikkoisin AVAlla klo 21!

AVA/Maria Aarnio

Lue myös:

    Uusimmat