Pieni koulupoika pelasti siskonsa ja serkkunsa

Rohkea ja neuvokas toiminta toi koulupojalle hengenpelastusmitalin. Mitali luovutettiin vasta 11-vuotiaalle Viljami Rossille tänään Jyväskylässä.

– Onhan tämä aika huikeata, mutta en minä tästä oikein osaa riemuita, totesi vaatimaton Rossi hymyssä suin.

Konnevedellä asuva nuorimies pelasti siskonsa ja serkkutyttönsä lumen alta kaksi vuotta sitten helmikuussa. Rossi oli tuolloin 8-vuotias.

– Kyllä se on erittäin poikkeuksellista, että näin nuori palkitaan hengenpelastusmitalilla, sanoo hengenpelastusmitalilautakunnan sihteeri Arto Tiukkanen.

Leikki muuttui vaaraksi

Helmikuussa 2010 kolmikko oli laskemassa mäkeä riihen katolta Rossin kotitilalla. Yllättäen katolla olleet lumet lähtivät liikkeelle, ja kaikki hautautuivat lumen alle.

– Olin itse ylimpänä, niin en niin paljon jäänyt lumen alle. Kun pääsin itse lumen alta, niin kaivoin tyttöjen päät esiin ja lähdin hakemaan apua, Rossi kertaa tapahtumia.

Rossin rohkeus ja neuvokkuus pelasti tyttöjen hengen. Ilman hänen toimintaansa apuun tulleiden aikuisten olisi ollut mahdotonta paikallistaa, missä kohdin lumikasaa työt olivat.

Lue myös:

    Uusimmat