Pienet EU-maat kokoontuivat New Yorkissa

Tapaamisessa pohdittiin EU:n perustuslakiluonnosta ensi kuussa pidettävää hallitusten välistä konferenssia varten.

Joukko pieniä ja keskisuuria Euroopan maita kokoontui myöhään eilen iltana New Yorkissa puimaan EU:n perustuslakiluonnosta. Tapaaminen pidettiin New Yorkissa, koska maiden edustajat olivat valmiiksi paikalla YK:n yleiskokouksessa.

Koollekutsujat olivat Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja ja Itävallan ulkoministeri Benita Ferrero-Waldner. Suomen YK-lähetystön tiloissa pidetyssä tapaamisessa oli mukana 19 maata.

-Me emme ole mikään varsinainen ryhmä, sanoi Tuomioja tapaamisen jälkeen. -Me vain jaamme monissa asioissa samansuuntaisia näkemyksiä.

Tapaamisessa valmistauduttiin ensi kuussa Roomassa pidettävää hallitusten välistä konferenssia varten, jossa EU:n perustuslakia ryhdytään viimeistelemään.

Tarkennuksia ja parannuksia


-Kysymyksessä ei ole luonnoksen aukirepiminen. Me haluamme keskustella tietystä kysymyksistä, Tuomioja sanoi. -Haluamme selvennyksiä ja tarkennuksia sekä tehdä parannuksia.

Ryhmä ei hyväksynyt tapaamisessaan mitään dokumenttia tai julkilausumaa. Saksan liittokansleri Gerhard Schröder on varoittanut EU-kumppaneitaan olemaan puuttumatta unionin uuteen perustuslakiluonnokseen ja hyväksymään sen sellaisenaan.

Pienet ja keskisuuret maat ovat halunneet jokaiselle jäsenmaalle oman komissaarin. Luonnoksessa komissaarien määrä leikattaisiin nykyisestä 20:stä 15:een samalla, kun jäsenmaiden määrä kasvaa 15:stä 25:een. Maat haluavat myös lisäselvityksiä uudesta kaavaillusta EU:n presidentinvirasta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat