Pienet asunnot käyvät edelleen kaupaksi

Vaikka asuntokauppa onkin hiljentynyt, riittää tietyntyyppisille asunnoille edelleen kysyntää.

- Pienet asunnot, yksiöt ja pienet kaksiot, käyvät aika hyvinkin kaupaksi, Kiinteistönvälitysalan keskusliiton toimitusjohtaja Jukka Malila toteaa.

Kysynnän hiljentyminen näkyy asuntojen hinnassa. Malilan mukaan hinnat ovat kuitenkin laskeneet eri trendissä asuntotyypistä riippuen.

Eniten arvoaan menettivät vanhat kerrostaloasunnot, etenkin pääkaupunkiseudulla. Myös vanhojen rivitaloasuntojen hinnat tulivat alas viime vuoden loppupuolella.

Kiinteistönvälitysalan keskusliiton tulosten mukaan asuntokauppojen arvo putosi kokonaisuudessaan noin 15 prosenttia edellisestä vuodesta.

Asuntokaupan hiljentyminen ei ole kuitenkaan johtanut siihen, että kahden asunnon loukkuun jääneitä olisi paljon. Malila näkee, että ansio tästä kuuluu osittain pankeille.

– Pankit ovat hoitaneet vastuullisesti tehtäviään ja ohjeistukset ovat sen suuntaiset, että tältä on suuremmalta osin vältytty.

Malilan mukaan myös toivoa asuntokaupan piristymisestä on jo näkyvissä.

– Ihan viime aikoina asuntonäytöillä on käynyt enemmän väkeä kuin loppuvuonna. Korot kyydittävät osaltaan positiivisia ajatuksia tälle rintamalle.

(MTV3)

Lue lisää:

Lue myös:

    Uusimmat