Pienestä kiinni: Miksi Pietarin lähelle on tulossa +20 astetta ja Helsinkiin +5 astetta?

Suomi on lähipäivinä idän lämpimän ja lännen kolean ilmamassan rajalla.

Pieni, mutta voimakas matalapaine jakaa lähipäivinä hyvin tiukasti lämpimän ja kylmän sään alueen. Matalapaine tuo keskiviikkona Suomeen kaatosateita, myrskypuuskia ja lunta, samaan aikaan kun Pietarin lähistöllä 3,5 tunnin junamatkan päässä Helsingistä ollaan kesäisissä, noin +20 asteen lukemissa.

– Matalapaine nostattaa itäpuolitseen Venäjälle kesäistä ilmaa aina Etelä-Euroopasta asti. Suomen yllä matalapaine voimistuu, koska idän ja lännen välillä on valtava lämpötilaero. Matalapaineen pohjoispuolella on voimakas koillisvirtaus, joka imaisee kylmää ilmaa Jäämereltä. Tämän ja kaatosateiden takia lämpötilat jäävät Suomessa sateessa vain muutamaan asteeseen ja osassa maata sateet tulevat lumena keskiviikkoiltana ja torstain vastaisena yönä, selittää MTV Uutisten meteorologi Markus Mäntykannas.

Tähän aikaan vuodesta tällaisissa tilanteissa lämpötilaerot voivat olla hyvinkin suuria pienellä alueella.

– Oli pienestä kiinni, että lämpö olisi yltänyt kaakkoon Suomen puolelle, sanoo Markus Mäntykannas.

Seuraa myräkän ennustetta MTV:n sääsivuston sadetutkasta. Sadetutka näyttää myös sateen ennustetun olomuodon.



Uusimmat