Piekka: Tasa-arvo seuraavaksi tupo-tavoitteeksi

Akavan puheenjohtaja Risto Piekka haluaa tasa-arvokysymykset tulokierroksen keskeiseksi tavoitteeksi.

Piekan mukaan työmarkkinakeskusjärjestöjen tulisi yhdessä nostaa palkkasyrjintä ja muut sukupuoleen liittyvät vääristymät neuvottelupöydälle. Piekan mukaan edes koulutus ei ole tuonut yhtäläisiä oikeuksia miehille ja naisille. Samanlaisella koulutuksella ja kokemuksella samanlaisesta tehtävästä maksetaan edelleen naiselle vähemmän palkkaa kuin miehelle. Piekka esitti yhteistyöhanketta maanantaina esitellessään Akavan uusittua tasa-arvosuunnitelmaa.

Päätetyötä

Piekka sanoi odottavansa lähiaikoina valmistuvaa laajaa tutkimusta, jossa ensimmäistä kertaa selvitetään koko palkansaajakentän kattavasti naisten ja miesten palkkaeroja.
-Alustavien tietojen mukaan syrjintä on suurinta suhteellisen vaativissa toimihenkilötehtävissä. Kun tiedämme ongelman suuruusluokan ja ongelmaryhmät, voimme tarttua siihen määrätietoisesti.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat