Pian taas palelee: Suihkuvirtaus puskee Suomeen viikkotolkulla kylmää ja vesisateita

Kuluvasta viikosta on ennustettu keskimääräistä lämpimämpää ja on mahdollista, että etelässä saatetaan nauttia jopa 20 asteen lämmöstä. Auringonpaisteesta ja kesäisestä tunnelmasta kannattaakin ottaa nyt kaikki irti, sillä kuukausiennuste povaa tulevista viikoista jälleen kylmiä.

Miltä sää näyttää lähipäivinä? Katso päivän sää uutisvideolta!

Kevät etenee Suomessa tällä viikolla rytinällä johtuen tavanomaista lämpimämmästä ja aurinkoisesta säästä, kertoi MTV:n meteorologi Markus Mäntykannas eilen. Mutta kauaa lämmöstä ei kuitenkaan saada nauttia, sillä käänne on luvassa.

Lämpimän jälkeen kylmää ja vesisadetta

Kuluvan viikon lämmöstä ei kuitenkaan päästä nauttimaan pitkään. Lämpimien säiden jälkeen tulossa on mitä todennäköisimmin kylmää kyytiä, kun Suomen yllä oleva suihkuvirtaus muuttuu etelän lämpimästä virtauksesta pohjoisen puoleiseksi.

Lisäksi aurinkoinen sää muuttuu epävakaisemmaksi ja kylmän ilman kaveriksi sääennuste povaa paikoittaisia vesisateita.

Ilmiö ei kuitenkaan ole kertaluontoinen. Forecan meteorologi Joanna Rinne kertoo, että sään sanelee suihkuvirtausten suunta.

– Suomi elää jatkuvasti etelänpuoleisen lämpimän ja pohjoispuoleisen kylmän suihkuvirtauksen välissä. Sää on joko lämpimämpää ja vaihtelevan sateista tai sitten kylmempää riippuen siitä, olemmeko kylmän vai lämpimän alla, Rinne sanoo.

Yksittäiset lämpimämmät päivät mahdollisia

Käytännössä kylmä suihkuvirtaus tarkoittaa sitä, että Suomen säätila muuttuu ensi viikolla jälleen keskimääräistä kylmemmäksi.

Lämpötiloissa se tarkoittaa sitä, että maan etelä- ja keskiosissa lämpöä on 5-10 astetta ja Pohjois-Karjalassa ja Pohjois-Suomessa alle viiden asteen. 

Meteorologi Rinne antaa kuitenkin keväästä haikaileville hieman toivoa. Koska kuukausiennuste kertoo kunkin viikon keskiarvon, on mahdollista, että tulevien viikkojen säässä on yksittäisiä lämpimämpiä tai vähäsateisempia päiviä.

Lue myös:

    Uusimmat