Pian inisee ja kunnolla - hyttyset kuoriutuvat näinä päivinä

Ensimmäiset hyttyset saattavat kuoriutua hyvinkin pian. Hyttysprofessori Juhani Itämiehen mukaan kuhina lätäköissä on kova, ja hyttysen toukkia näyttäisi olevan silmämääräisesti enemmän kuin viime kesänä.

Mikäli ilmat pysyvät lämpiminä, ei ensimmäisten inisijöiden ilmaantumista tarvitse kauaa enää odotella. Kyse saattaa parhaimmillaan, tai pahimmillaan, olla enää päivistä.

Itämies itse on jo eläkkeellä, eikä hänellä enää ole virallista hyttysseurantaa, mutta vuosikymmenten kokemus ja oma seuranta uskaltavat luvata hyvää hyttyskesää. Viime kesänähän hyttysiä oli paikoin kohtalaisesti.

- Kulunut talvi oli hyttysille suotuisa; maastoon jäi paljon munia viime kesältä runsaan lumen alle suojaan. Nyt keväällä lumensulamisen jälkeen on ollut paljon sadetta ja monet vesistöt tulvivat.

- Maastossa on nyt paljon vettä ja se on perusedellytys munien kehityksen alkamiselle, Juhani Itämies kertoo.

Hyttysetön heinäkuu?

Toivoa hyttysettömälle heinäkuulle saattaa kuulemma kuitenkin olla, vaikka kesän ensihyttysiltä meitä ei enää mikään estä. Toukat ovat Itämiehen mukaan jo niin suuria, ettei niiden kuoriutumista haittaa mikään.

- Jos nyt tulisi kolme - neljä viikkoa aivan täysin sateetonta, mieluummin vielä lämmintä ja tuulista säätä, niin maasto kuivuisi.

- Jos säätieteilijät uskaltaisivat tuon luvata, minäkin melkein uskaltaisin luvat, ettei heinäkuussa ole hyttysiä, Itämies naurahtaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat