Phuketin lentoturman tutkinta alkoi

Liikenne Phuketin kansainvälisellä lentokentällä on taas käynnistynyt eilisen tuhoisan lentoturman jäljiltä.

Thaimaan pelastusviranomaiset ovat saaneet kuljetettua pois viimeiset ruumiit karrelle palaneesta One-Two-Go-yhtiön lentokoneesta Phuketin lentokentällä. Eilen tapahtuneessa onnettomuudessa kuoli 89 ihmistä. Heistä 55 oli ulkomaalaisia. Turmasta selvisi 41 ihmistä.

Kuolleiden joukossa oli ainakin neljä ruotsalaista, kolme amerikkalaista, kaksi iranilaista, ranskalainen, australialainen ja britti. Suomalaisia turmassa ei tiettävästi kuollut.

Onnettomuus sattui, kun Bangkokista lähtenyt kone suistui kiitoradalta laskeutuessaan huonossa säässä, törmäsi puihin, repesi kahtia ja syttyi tuleen. Bangkok Post -sanomalehden mukaan koneen lentäjä olisi ilmoittanut lennonjohtotornille keskeyttävänsä laskeutumisen, koska ei pystynyt näkemään kenttää rankkasateessa.

- Lentäjä yritti saada koneen takaisin nousuun. Hän aloitti jyrkän käännöksen oikealle. Silloin kone osui johonkin. Näin ikkunasta ruohikkoa ja tiesin, että murskaudumme. Kaikki kävi hyvin äkkiä, kertoi turmasta selvinnyt kanadalainen Millie Furlong, 23, sairaalassa.

- Ihmiset kaikkialla ympärilläni paloivat. Jotkut olivat lattialla ja jotkut seisoivat, mutta he olivat kaikki tulessa, kertasi kauhunhetkiään turmasta pelastunut thaimaalainen Parinyawich Chusaeng.

Loukkaantuneita hoidetaan samassa sairaalassa, jossa joulukuussa 2004 pidettiin huolta tsunamin uhreista.

Lentäjät kokeneita

Turmakoneen mustat laatikot löydettiin tänään ja lähetettiin tutkittaviksi Yhdysvaltoihin. Tutkimustulosten odotetaan saapuvan parin viikon kuluessa.

Koneen lentäjä ja molemmat lentoperämiehet kuolivat. He olivat kuitenkin One-Two-Gon emoyhtiön Orient Thai Airlinesin mukaan erittäin kokeneita lentäjiä. Phuketin kenttä tunnetaan normaalioloissakin vaikeana laskeutua.

Turmakone oli 12 vuotta vanha, mikä ei vielä ole kohtuuttoman korkea ikä matkustajakoneelle.

Phuketin kenttä avattiin tänään uudelleen kaupalliselle liikenteelle sen jälkeen kun Thaimaan pääministerin Surayud Chulanontin kone oli laskeutunut kentälle. Pääministeri toi loukkaantuneille kukkia ja hedelmiä. Loukkaantuneista viisi oli kriittisessä tilassa pahojen palovammojen vuoksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat