Petteri Orpo jatkaa kokoomuksen puheenjohtajana – "Olemme isänmaallisia, mutta emme ole nationalisteja"
Petteri Orpo valittiin jatkamaan kokoomuksen puheenjohtajana puoluekokouksessa Porissa.
Vuodesta 2016 puolueen puheenjohtajana toiminut Orpo valittiin uudelle kaksivuotiskaudelle ilman vastaehdokkaita.
Puheenvuorossaan Orpo arvosteli "vasemmistohallituksen vastuutonta politiikkaa".
Orpon puhe piti sisällään piikkejä myös muille oppositiopuolueille: kokoomusjohtajan mukaan "muita vaihtoehtoja hallituksen politiikalle ei ole".
Oman puolueensa linjaa Orpo määritteli muun muassa kansainväliseksi.
– Olemme isänmaallisia, koska olemme ylpeitä Suomesta, mutta me emme ole nationalisteja, Orpo toisti kahdesti peräkkäin.
"Sininen tolppa nousee"
Kevään 2021 kuntavaalien ainoaksi tavoitteeksi kokoomukselle Orpo määritteli ykköspaikan.
– Voitetaan suomalaiset puolellemme, niin keväällä voimme katsoa, kun sininen tolppa nousee, Orpo sanoi.
– Mennään ja voitetaan ne vaalit. Kiitos, Orpo päätti puheenvuoronsa.
50-vuotias Petteri Orpo on toiminut kansanedustajana vuodesta 2007.
Varapuheenjohtajapaikoista kisa
Porin puoluekokouksessa valitaan kokoomukselle myös varapuheenjohtajat.
Kolmea paikkaa hakevat istuvat varapuheenjohtajat Antti Häkkänen ja Mari-Leena Talvitie sekä kansanedustajat Elina Lepomäki ja Anna-Kaisa Ikonen.
Varapuheenjohtajavaali käydään sunnuntaina.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää