Pettäjä-Stewart potee vauvakuumetta

Twilight-tähti Robert Pattinsonia pettänyt näyttelijä myöntää äidinvaistonsa heränneen roolin myötä.

Twilight-elokuvista tuttu näyttelijäpariskunta Robert Pattinson ja Kristen Stewart rakentavat suhdettaan uudestaan vaikeiden aikojen jälkeen. Stewart jäi kesällä kiinni salasuhteesta ohjaaja Rupert Sandersin kanssa, minkä jälkeen Pattinson päätti erota Stewartista.

Nyt pari on kuitenkin voittanut vaikeudet ja Breaking Dawn: Part 2 -elokuvan lehdistötilaisuudessa Stewart puhui rohkeasti muun muassa äitiydestä. 22-vuotias Kristen Stewart ei malta odottaa äidiksi tuloa, vaikka toppuutteleekin samalla, että ihan vielä ei ole sen aika.

– En malta odottaa sitä, että minusta tulee äiti. Joillakin vain on jo syntyessään voimakkaat äidinvaistot. Bellan roolissa oli ihanaa olla äitinä, Stewart muotoilee.

Myös Stewartin kanssa suhdetta korjaileva Robert Pattinson kertoi lehdistötilaisuudessa nauttineensa isän roolista.

– Oli ihanaa tehdä lasten kanssa töitä. Tykkään näytellä myös eläinten kanssa, vaikka monet varoittelevatkin sen olevan vaikeata. Kuitenkin vauvan kanssa työskentely oli upeaa. Kehottaisin ohjaajia laittamaan vauvan jokaiseen kohtaukseen.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat