Mainos

Pete Parkkonen kuukaudeksi Jenkkeihin: Surffaan ja löhöilen rannalla

Tanssikisan voittaneella Pete Parkkosella on takana kiireinen syksy. Heti alkuvuodesta muusikko suuntaa ulkomaille rentoutumaan ja lataamaan akkuja.

Pete Parkkonen kruunattiin tähtitanssien kuninkaaksi 23. marraskuuta 2014. Kulunut syksy on vierähtänyt tanssitreeneissä hikoillen ja musiikkihommia tehden.

– Ei tässä ole kiireet vielä vähentynyt, vaikka tanssikisa loppuikin. Koko ajan on bänditreenejä, haastatteluita ja studiosessioita, Pete listaa.

Kiireistä muusikon arkea elävä Pete aikoo kuitenkin vaihtaa vapaalle heti vuoden vaihduttua. Mies suuntaa rapakon toiselle puolelle lataamaan akkuja tulevia koitoksia varten.

- Pitäisi lähteä Jenkkeihin lomalle ja vähän säveltämään musiikkia. Ajattelin olla reissussa koko tammikuun, että jaksaa sitten taas painaa koko seuraavan vuoden töitä.

– Kun lähtee ulkomaille, niin saa kaikkia uusia virikkeitä. Tärkeintä on se, ettei tarvitsisi miettiä mitään ja pääsee pois siitä mielentilasta, että pitäisi tehdä jotain.

Vaikka Peten matka on vasta suunnitteluvaiheessa, ovat muutamat asiat jo selviä. Kohteessa pitää olla lämmintä ja ranta lähellä.

– Haluaisin ainakin käydä Los Angelesissa ja ehkä jossain muuallakin. Venice beachille voisin mennä löhöilemaan ja surffaamaan. Havaijilla olen joskus kokeillut surffaamista. Ei se ihan verissä vielä ole, mutta kun sitä pari tuntia jauhaa, niin kyllä sitä rupeaa saamaan aaltoja kiinni.

– Joskus haluaisin viettää Amerikassa 1,5 kuukautta ja ajaa maan halki. Nyt haluan kuitenkin olla vai paikoillaan enkä suunnittele liikoja. Mukavaa on myös se, että siellä voin kävellä kadulla eikä kukaan tiedä, kuka ole, Pete toteaa.


Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja