Vimpeli elää nyt todellisen pesäpallohuuman vallassa, kun mestaruus on katkolla joukkueelle lauantaina.
Vimpeliläisten piti käydä koulussa lauantaina, mutta ratkaisevan finaalin vuoksi koulut suljetaan ja oppilaat voivat keskittyä seuraamaan ottelua.
Vimpelissä piti järjestää lauantaina myös yrittäjien syysmarkkinat, mutta nyt myös ne on peruttu, finaaliottelun vuoksi.
Vimpelistä on lähdössä satoja kannattajia Kouvolaan kolmanteen finaaliin.
- Liikennöitsijä on kertonut, että kaikki halukkaat pääsevät Kouvolaan, eli linja-autoja kyllä löytyy, vakuuttaa ViVen toiminnanjohtaja Jukka-Pekka Kujala.
Myös lähikunnista on lähdössä sankka kannattajajoukko Kouvolaan, mm. Vetelissä on varauduttu linja-autokuljetuksiin.
- Yksi linja-auto ajaa Tampereen kautta, koska sieltäkin on tulossa väkeä mukaan, Kujala kertoo.
Mestaruus on ensimmäisen kerran katkolla Vimpelille lauantaina Kouvolassa pelattavassa ottelussa. Vimpeli on voittanut mestaruuden edellisen kerran vuonna 1965.
