Perustuslain allekirjoitusta lykättiin Irakissa

Kurdiedustajan mukaan kyse on shiiamuslimipuolueiden vaatimista hienosäädöistä.

Viime hetken erimielisyydet lykkäsivät tänään väliaikaisen perustuslain allekirjoittamista Irakissa, kertoi väliaikaishallinnon edustaja. Kurdiedustaja Mahmud Othmanin mukaan kyse on shiiamuslimipuolueiden vaatimista hienosäädöistä. Hän ei halunnut kertoa tarkemmin minkälaisista ongelmista on kyse.

Epäselvää oli myös, kuinka pitkälle allekirjoitusta on lykätty. Perustuslain allekirjoittamista siirrettiin jo aiemmin sen jälkeen kun Irakiin julistettiin maansuru tiistaisten pommi-iskujen takia. Verisissä iskuissa Kerbalassa ja Bagdadissa kuoli ainakin 170 ihmistä ja haavoittui yli 500.

Hyökkäykset jatkuivat keskiviikkona ja torstaina eri puolilla maata. Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld sanoi eilen uutistoimisto Reutersin haastattelussa, että iskuja ei voida täysin estää. Turvallisuutta eivät hänen mukaansa pysty takaamaan amerikkalaissotilaat eivätkä irakilaiset turvallisuusjoukot.

-Terroristeilla on puolellaan se etu, että he voivat hyökätä milloin vain, missä tahansa ja millä tahansa tavalla, Rumsfeld sanoi. Sopu väliaikaisesta perustuslaista syntyi varhain maanantaina useita päiviä kestäneen kädenväännön jälkeen. (MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat