Perussuomalaisten väitteet virheistä tyrmätään isoissa puolueissa

Suurimpien puolueiden edustajat torjuvat näkemyksen, että perussuomalaisten kannatuksen hurja kasvu johtuisi olennaisilta osin muiden synneistä.

Turun Sanomien, Kalevan ja Väli-Suomen sanomalehtien tuoreessa kyselyssä perussuomalaisten piirien puheenjohtajat arvioivat, että muiden virheitä on niin paljon, ettei suosioon juuri muuta tarvita.

- En näe, että ihmeempiä mokia olisi ainakaan kokoomuksen puolelta ollut, sanoo Lapin piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Ulla Karvo (kok.) STT:lle.

SDP:n Helsingin piirin puheenjohtaja Risto Kolanen näkee kannatusluvuissa yleistä protestia poliittista järjestelmää ja vakiintuneita puolueita vastaan.

- Perussuomalaiset ovat keskisuuri puolue tällä hetkellä, ja se johtuu varmaan paljolti siitä, että he ovat olleet hallituspolitiikan ulkopuolella ja sitä kautta saaneet protestisuuntautuneena ei-sosialistisena työväenpuolueena kannatusta, joka näkyy gallupeissa.

"Kevyitä heittoja"

Perussuomalaiset listasivat muiden virheiksi köyhyyden ja työttömyyden lisääntymisen, vaalirahakohun, haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen sekä tuen talousvaikeuksissa oleville Kreikalle ja Irlannille. Varsinkin nykyisen hallituksen sanottiin tehneen tavallisen ihmisen elämisen kalliiksi.

- Kevyitä heittoja. Kaikista heikoimmassa asemassa olevien perusturvaetuuksia on parannettu enemmän kuin useat hallitukset takaperin tästä. On tehty todella oikeudenmukaisia poliittisia päätöksiä sillä jakovaralla, mikä on ollut olemassa, keskustan Lapin piirin puheenjohtaja, kansanedustaja Janne Seurujärvi toteaa.

Perussuomalaisilta kaivataan vastauksia kysymyksiin.

- Helsingissäkin se on nähty, että he eivät ole tehneet mitään merkittävää kaksivuotisen kunnallisvaalikauden aikana. Ainoa mitä perussuomalaisista on kuultu, on (Jussi) Halla-ahon oikeudenkäynti. Heillä ei ole mitään avauksia ja luulen, että ihmiset havahtuvat siihen, että pelkillä sloganeilla ei voida tästä taloustilanteesta nousta, sanoo kokoomuksen Helsingin piirin puheenjohtaja Sirkka Lekman.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat