Mainos

Perussuomalaisten ehdokas teki rikosilmoituksen mainossabotaasista

Myös perussuomalaisten eduskuntavaaliehdokas on tehnyt rikosilmoituksen vaalimainoksiinsa kohdistuneesta ilkivallasta. Vaasan vaalipiirissä oleva Sirkka-Liisa Lamminkoski kertoo, että jo toistakymmentä vaalijulistetta on kadonnut vajaan viikon sisällä.

– Viime keskiviikkona tulimme puolisoni kanssa Alavus-Kuortane -tietä, kun huomasimme pylväistä puuttuvat vaalimainokseni. Ne ovat olleet asiallisesti kiinnitettyinä tolppiin, Lamminkoski kuvailee.

Tämän jälkeen hän kävi laittamassa kadonneiden tilalle uudet vaalimainokset.

– Eilisiltana tullessamme samaa tietä mainokset olivat jälleen kadonneet. Nyt olen tehnyt asiasta rikosilmoituksen.

– Mielestäni tällainen ilkivalta kohdistuu minuun sen takia, että olen nainen ja edustan perussuomalaisia. Esimerkiksi omien julisteideni vieressä olleisiin perussuomalaisten miesehdokkaiden mainoksiin ei oltu koskettu.

Aiemmin tänään uutisoitiin, että keskusta tekee rikosilmoituksen vaalijulisteisiin kohdistuneesta ilkivallasta. Puolueen puheenjohtajan Mari Kiviniemen vaalimainoksia oli turmeltu Helsingin keskustassa.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.