Perussuomalaiset uskovat hallitukseen pääsyyn

Perussuomalaiset uskovat, että puolue nousee hallitukseen, mikäli tämänhetkinen kannatus säilyy myös ensi kevään eduskuntavaaleissa. Viimeisimpien suosiomittausten mukaan Perussuomalaiset ohittaisivat kannatuksessa sekä Vasemmistoliiton että Vihreät.

Maan neljänneksi suurimman puolueen asema on ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen entistä tärkeämpi, mikäli galluppien lupaama kolmen suuren kannatuslasku toteutuu.

Helsingin Sanomien tämänpäiväinen kannatusmittaus lupasi perussuomalaisille peräti 12 prosentin kannatusta.

- Sanoisin näin, että kaksi ministerinpaikkaa pitäisi tulla. Sitten olemme hallituksessa, mutta se on ihan kiinni vaalituloksesta, toteaa perussuomalaisten kansanedustaja Pirkko Ruohonen-Lerner.

Vihreät ja Perussuomalaiset eivät sovi samaan hallitukseen.

- Me olemme perussuomalaisten ohella ainoa puolue, joka on edellisten vaalien tuloksen yläpuolella, joten ei ole syytä huolestua. Demokratiassa on oikein, että ihmiset valitsevat puoluekantansa huolella ja meille se on vain hyvä asia, että on tällä hetkellä liikkuvia äänestäjiä, toteaa vihreiden kansanedustaja Ville Niinistö.

Nyt eduskunnan neljänneksi suurin puolue on oppositiossa oleva vasemmistoliitto ja mielipidemittaukset näyttävät laskevaa kannatusta.Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki toteaa kuitenkin, että tavoitteena on edelleen olla neljänneksi suurin puolue.

HS-gallupin mukaan Kokoomus olisi edelleen ennakkosuosikki suurimmaksi puolueeksi ensi keväänä, mutta kaikkien kolmen suuren kannatus laskee. Siksi keskisuuret puolueet ovat entistä tärkeämmässä asemassa, kun maahan muodostetaan uutta hallitusta.Viime aikojen mielipidemittaukset ovat osoittaneet myös sen, että entistä useampi äänestäjä on epävarma omasta puoluekannastaan.

- Ihmiset ovat epävarmempia kuin koskaan ja valmiita vaihtamaan puoluettaan. Minusta se on suurin asia, että isot puolueet menettävät tällä hetkellä kannatusta, Arhinmäki toteaa.

-Joka tapauksessa me olemme hyvä vaihtoehto nykypolitiikalle, se on mennyt kansalaisten tietoisuuteen, toteaa puolestaan perussuomalaisten Ruohonen-Lerner.

- Me edustamme sellaista Suomea, jossa halutaan taata kaikille ihmisille laajat yksilönvapaudet ja perusoikeudet myös täältä turvaa hakeville ja ulkomaalaiselle työnhakijalle, kommentoi vihreiden Niinistö.

(MTV3)

Katso Raimo Pitkäsen juttu:

Lue myös:

    Uusimmat