Perussuomalaiset koventaisi rangaistuksia raiskauksista

Perussuomalaiset vaatii vaaliohjelmassaan kovempia rangaistuksia rikoksista. Perussuomalaisten mielestä rangaistuskäytäntöjen tulisi vastata paremmin kansalaisten oikeustajua.

- Vanhojen puolueiden rikosoikeusnäkemykset ovat jo kauan sitten jämähtäneet 1960–1980-luvuilla parhaat päivänsä nähneeseen vasemmistolais-liberaaliin menneisyyteen. Rangaistukset ovat siksi tänään monin kohdin kohtuuttoman lieviä, jopa Ruotsiin verrattuna, puhumattakaan monista muista EU-maista, kirjoitetaan perussuomalaisten vaaliohjelmassa.

Erityisesti puolue puuttuisi raiskausrikoksista määrättyihin rangaistuksiin.

- Etenkin raiskaajien olemattomat rangaistukset loukkaavat voimakkaasti ihmisten oikeustajua, uhreista puhumattakaan. Ensi kertaa kiinni jäänyt raiskaaja selviää usein varoituksella (= ns. ehdollinen tuomio) eli ei istu päivääkään rangaistusvankina, ohjelmassa sanotaan.

Esimerkiksi Kunnallisalan kehittämissäätiön tuoreessa tutkimuksessa suomalaiset nostivat ankarampien rangaistusten säätämisen eduskuntavaaliehdokkaiden tärkeimmäksi poliittiseksi tavoitteeksi.

Sen merkitys on noussut neljässä vuodessa ohi vähemmistöjen asian puolustamisen.

(MTV3)

Katso Eeva Lehtimäen juttu:

Lue myös:

    Uusimmat