Perussuomalaiset eivät tue Emu-jäsenyyttä

Perussuomalaisten puheenjohtaja ja puolueen ainoa kansanedustaja Raimo Vistbacka vakuuttaa, että perussuomalaiset eivät missään tapauksessa tue eduskunnassa Suomen jäsenyyttä talous- ja rahaliitto Emussa. EU:n syventäminen on hänen mielestään väärä tie.

Vistbacka soimasi puolueen puoluevaltuuston kokouksessa tänään Helsingissä monin tavoin EU:ta. Komissiota hän luonnehti salaseuraksi, joka teki kaikkensa salatakseen vaarallisen hullun lehmän taudin vakavuuden.

Perussuomalaiset vaativat Emu-ratkaisusta kansanäänestystä. Vistbacka päätteli, että hallituksen tarkoituksena on uittaa Suomi rahaliittoon ensimmäisten joukossa ilman todellista kansalaiskeskustelua.

Muutoinkaan Paavo Lipposen (sd.) johtama hallitus ei kaksista arvosanaa Vistbackalta saanut. Hän arvosteli, että hallitus on epäonnistunut täysin työttömyyden puolittamistavoitteessaan. -Työttömyyden vastaisen taistelun sijaan hallitus on ottanut elämäntehtäväkseen kauppojen sunnuntaiaukiolojen läpirunttaamisen ja jumalanpilkkasäädöksen poistamisen Suomen rikoslaista, hän luonnehti.

Kaikkinensa hallituksessa näyttää hänen mielestään olevan menossa suomalaisten perusarvojen vesityskampanja. Hän muistutti, että hallitus joutui äänestämään jumalanpilkan poistamisesta rikoslaista. -Kokoomuksella on nyt eduskunnassa näytön paikka pysyä kannassaan. Uskon, että eduskunnan porvarillinen enemmistö ei hyväksy hallituksen esitystä, Vistbacka sanoi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat