Perussa voimakas maanjäristys

Perussa sattui viime yönä tuhoisa maanjäristys.

Tähän mennessä onnettomuus on vaatinut ainakin 47:n ihmisen hengen. Loukkaantuneita on löydetty 800. Puolilta öin Suomen aikaa sattunut järistys oli voimakkuudeltaan 7,9 Richterin asteikolla. Järistyksen keskus sijaitsi Perussa noin 600 kilometrin päässä pääkaupunki Limasta. Pahimmat tuhot tapahtuivat Arequipan ja Moqueguan kaupungeissa. Järistys tuntui myös Chilessä ja Boliviassa.

Järistys on Perun voimakkain sitten vuoden 1970, jolloin toukokuinen maanjäristys vei noin 70 000 ihmisen hengen. Kodittomiksi jäi silloin noin
600 000 ihmistä.

Punainen Risti on jo aloittanut Perun maanjäristyksen uhrien auttamisen. Suomesta alueelle on lähetetty rahaa telttoja, huopia ja elintarvikkeita varten. Avulla on kiire, sillä Perun talvi voi olla kylmä.
(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat