Perussa äänestetään presidentistä

Suurin osa perulaisista ei välitä erityisemmin kummastakaan ehdokkaasta. Liki joka kymmenes äänestäjä miettii vielä kantaansa.

Perun entisen presidentin Alan Garcian odotetaan nousevaan uudelleen maan johtoon, kun maan asukkaat äänestävät tänään presidentinvaaleissa.

Mielipidemittausten mukaan Garcia johtaa vastaehdokastaan, vasemmistonationalisti Ollanta Humalaa 12 prosenttiyksikön erolla, mutta lähes joka kymmenes äänestäjä miettii yhä kantaansa.

Garcia on luvannut houkutella maahan investointeja ja uusia työpaikkoja. Humala puolestaan kansallistaisi teollisuutta ja parantaisi köyhien terveydenhuoltoa.

Vaalienalusaikaa on leimannut yleinen tappiomieliala, sillä suurin osa kansasta ei erityisemmin välitä kummastakaan ehdokkaasta.

Vaalikampanjat huipentuivat viime päivien tappeluihin ja ammuskeluihin Garcian ja Humalan kannattajien välillä. Ehdokkaiden innokkain kannattajajoukko on kuitenkin pieni, ja suurin osa perulaisista näyttää valinneen vastahakoisesti sen ehdokkaan, jota he pitävät pienempänä pahana.

- Kumpikaan ehdokkaista ei inspiroi minua eikä ystäviäni, 24-vuotias opiskelija Alicia Martinez valitti.

- Minun on valittava joko radikaali entinen sotilas tai Garcia, jolla on surkea menneisyys. Garcia hallitsi maata 1980-luvun loppupuoliskon ajan. Hänen kautensa päättyessä maan talous oli raunioina.

(MTV3-STT-Reutes)

Lue myös:

    Uusimmat