Peruspalveluministeri perehtyy maatalouslomitukseen ja ajaa ratikalla

Viime vaalikaudella SDP:n varapuheenjohtaja Maria Guzenina-Richardson tunnettiin ärhäkkänä oppositiopoliitikkona, joka näki epäkohtia erityisesti sosiaali- ja terveysalalla ja perheiden asemassa. Nyt hän on joutunut luopumaan kärjekkäimmästä kritiikistään, sillä uudessa hallituksessa hänen kädessään heiluu peruspalveluministerin salkku.

Uutta on myös se, että Guzenina-Richardson jakaa ministeriön edeltäjänsä Paula Risikon kanssa. Viime kaudella tahtonaiset olivat välillä napit vastakkain, mutta nyt sävel on toinen.

– Meille on syntynyt hyvä vuorovaikutus, täydennämme toisiamme omien salkkujemme sisällön kautta. Uskon, että saamme todella paljon hyviä asioita aikaan. Toivottavasti suomalaiset ihmiset huomaavat sen arjessaan mahdollisimman pian.

Lomitus ei ydinosaamista

Guzenina-Richardsonin mukaan hän on valmistautunut uutta pestiään varten jo vuosia. Viime kaudella hän istui sosiaali- ja terveysvaliokunnassa ja Espoon kunnallispolitiikassakin hän on ahkeroinut samojen asioiden parissa.

Haasteita on kuitenkin luvassa heti kättelyssä.

– Tässä on yksi asia, joka ei ole itselleni kovin tuttu ja se on maatalouslomitus. Sekin nimittäin kuuluu peruspalveluministerin salkkuun, ministeri naurahtaa.

Tuore ministeri on selvästi tyytyväinen uuteen pestiinsä. Kun Guzenina-Richardsonilta kysyy suosikkikohtia hallitusohjelmassa, ei listasta ole tulla loppua.

– Yksi tärkeä kohta on esimerkiksi tämä vanhuspalvelulaki, josta on paljon puhuttu. Millaisia palveluita vanhukset saavat, miten lastensuojelu toimii. Lisäksi meillä on hallitusohjelmassa kirjaus saatto-ohjelmasta, eli siitä, miten ihmisiä kohdellaan heidän viimeisinä elinhetkinään.

– Meillä on kirjattu paljon uudistuksia hallitusohjelmaan, joita pidän ihmisoikeusasioinakin, Guzenina-Richardson iloitsee.

Puuhaa pääkaupunkiseudulla

Guzenina-Richardsonin salkku on sen verran painava, ettei ministeri ole uskaltanut pitää kesälomaa kuin viisi päivää. Siksi hän ottaa kaiken irti pienistä hengähdystauoista ja lukee silloin esimerkiksi kirjoja.

Tämän kesän suosikki on Carlos Ruis Zavonin kirja Tuulen varjo.

Jos aikaa on enemmän, pääkaupunkiseudulta löytyy mieleistä kesäpuuhaa.

– Kannattaa lähteä seikkailumielellä vaikka ratikka-ajelulle. Esimerkiksi Hakaniemen halli on aivan upea paikka. Sitten voi lähteä katsomaan, miten meidän laitakaupunkimme ovat kehittyneet. Espoossa taas suosittelisin rantaraitilla kävelemistä tai juoksemista. Siellä on aivan upeita maisemia meren läheisyydessä. Kyllä pääkaupunkiseutu on kesällä aivan upea paikka.

Paitsi poliitikkona Guzenina-Richardson on tunnettu myös musiikkikanava MTV:n juontajana ja radiotoimittajana. Parhaan kesäbiisin nimeäminen on kuitenkin kiireiselle ministerille hankalaa.

– Tuohon kysymykseen minun 11-vuotias poikani osaisi vastata paremmin. Itse nimittäin kuuntelen radiota enemmänkin niin, että jos autolla ajaessa tulee joku mukava kappale vastaan, niin se ainahan se innostaa. Ongelmana on se, että nykyisin kerrotaan harmillisen harvoin, kuka sen kappaleen esittää, ministeri harmittelee.

Tuskalla ja työllä kokoon kyhättyä uutta hallitusta on nimitetty milloin kirppusirkukseksi, milloin kaikilla mausteilla ryyditetyksi hyytelöksi. Mutta keitä tässä hallituksessa istuu?

Tässä juttusarjassa tapaamme joka arkipäivä yhden uusista ministereistämme. Ministerit pääsevät pohtimaan oman salkkunsa sisältämiä haasteita ja kertomaan myös siitä, mitä kiireisen poliitikon kesänviettoon kuuluu. Sarja lähetetään myös Radio Novassa arkisin kello 12.30.

Lue myös:

    Uusimmat