Peruspalveluministeri kiittelee Viron alkoholiveron nostoa

Peruspalveluministeri Susanna Huovinen (sd.) pitää myönteisenä Viron aikeita nostaa alkoholiveroa.

Viron hallitus suunnittelee 15 prosentin korotusta maan alkoholiveroon vuoden 2015 alkaessa. Uutistoimisto BNS kertoo, että suunnitelman mukaan vuoden 2016 alussa alkoholiveroa nostettaisiin vielä kymmenellä prosentilla.

Tämän vuoden alussa Viro nosti alkoholiveroaan viidellä prosentilla. Suomalaiset ostavat virolaisselvityksen mukaan yli kolmanneksen Virossa myydystä alkoholista.

Huovinen ei usko, että veronkorotuksella olisi suuria vaikutuksia Suomeen ja esimerkiksi alkoholin tuontiin, koska hintojen lähtötaso on niin matala. Ministeri arvelee, että Viron päätöksen taustalla ovat alkoholin kulutuksen haitat ja toisaalta valtion taloudellinen tilanne.  

Lue myös:

    Uusimmat