Peruspäivärahaa korotetaan

Työttömyysturvan peruspäivärahaan on tulossa korotus. Pääministeri Paavo Lipponen ilmoitti eduskunnan kyselytunnilla, että peruspäivärahaa tullaan korottamaan.

Lipposen mukaan asia ratkaistaan ensi elokuun budjettiriihessä. Samalla Lipponen tuki valtiovarainministeri Sauli Niinistön kantaa, että korvaavat säästöt on löydettävä muualta.

Kyselytunnilla ei puututtu Niinistön ajatukseen, että säästö otettaisiin työttömien koulutuksen ylläpitokorvauksesta. Työministeri Liisa Jaakonsaari ehti torjua ajatuksen suoralta kädeltä.

Hallitus oli aiemmin päättänyt, ettei peruspäivärahaa koroteta ennen vuotta 1999.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat