Mainos

Perun kulttuurien suurnäyttely Tampereella

Tampereen taidemuseossa avautuu viikonloppuna Euroopan tähän asti laajin Perun muinaisia intiaanikulttuureja esittelevä näyttely.

Inkat ja heidän edeltäjänsä -näyttely on koottu vain Tamperetta varten. Esillä on myös 1900-luvun hienoimmaksi arkeologiseksi löydöksi sanottu Sipanin hauta.

Sipanin haudasta

Sipanin hautalöytö kohahdutti 1987. Ensin mellastivat haudanryöstäjät, mutta sitten tulivat arkeologit ja löysivät uuden, vielä koskemattoman haudan. Siihen asti oli tutkittu lähinnä yksittäisiä esineitä, nyt tutkijoille avautui kerralla rikas ja runsas kokonaisuus.

Andeilla oli useita rikkaita korkeakulttuureita jo paljon ennen ajanlaskumme alkua. Inkat jäivät viimeiseksi, sillä he tuhoutuivat nopeasti kun espanjalaiset löytöretkeilijät tulivat 1500-luvulla. Inkojen tuhoksi koituivat eurooppalaiset taudit joihin intiaaneilla ei ollut vastustuskykyä.

Inkojen ja heidän edeltäjiensä aarteisiin voi tutusta Tampereen taidemuseossa heinäkuun loppupuolelle saakka.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.