Perun hallituksen edustaja neuvotteluihin sissien kanssa

Perun hallituksen pääneuvottelija, opetusministeri Domingo Palermo meni tänään sisään Japanin suurlähettilään asuntoon, missä Tupac Amaru -sissit yhä pitävät 103:a ihmistä panttivankinaan. Kyseessä oli ensimmäinen kerta jo puolitoista viikkoa kestäneen panttivankikriisin aikana, kun hallituksen ja sissien välille oli syntymässä suora yhteys.

Palermo meni rakennukseen lauantai-iltana Suomen aikaan tavattuaan ensin Punaisen Ristin välittäjän Michel Minnigin sekä piispa Juan Luis Ciprianin. Sekä Minnig että Cipriani kävivät asunnossa jo aiemmin lauantaina.

Perun presidentti Alberto Fujimori on torjunut sissien vaatimukset heidän vankilassa olevien tovereidensa vapauttamisesta. Fujimorin mukaan kriisi voi päättyä ilman väkivaltaa vain jos sissit vapauttavat kaikki panttivankinsa ja laskevat aseensa.

Viranomaiset kiristivät turvatoimia suurlähettilään virka-asunnon ympärillä sen jälkeen kun kolme sisseiksi epäiltyä oli pidätetty asunnon läheltä perjantaina. Poliisin edustajan mukaan rakennusta vartioivien joukkojen määrä on kaksinkertaistettu "yllätysten välttämiseksi".
(STT-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat