Perun Fujimorille 25 vuotta vankeutta

Perun entinen presidentti Alberto Fujimori, 70, on tuomittu tänään 25 vuodeksi vankeuteen ihmisoikeusrikoksista. Fujimori viettänee lopun elämänsä telkien takana.

Fujimorin avustajan mukaan entinen presidentti yrittää valittaa oikeuden päätöksestä.

Oikeuden päätös on ensimmäinen, jossa demokraattisesti valittu Latinalaisen Amerikan presidentti todetaan syylliseksi omassa maassaan tapahtuneisiin ihmisoikeusrikoksiin. Erityistuomioistuin katsoi, että Fujimori oli määrännyt armeijan kuolemanpartion tekemään kaksi joukkomurhaa, joissa kuoli 25 ihmistä.

Fujimori oli vallassa 1990 - 2000. Hän taisteli jatkuvasti sissejä vastaan.

Lähes 70 000 ihmistä kuoli kaksi vuosikymmentä kestäneen konfliktin aikana.

Fujimori nautti aikoinaan valtavaa suosiota voitettuaan taloudellisen kaaoksen ja kukistettuaan maolaisen Loistava polku -sissiliikkeen. Mutta lahjusskandaali suisti hänen hallituksensa vallasta 2000, ja hän lähti maanpakoon Japaniin.

(MTV3-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat