Pertti Torstilasta SPR:n uusi puheenjohtaja

Suomen Punaisen Ristin uudeksi puheenjohtajaksi on valittu Pertti Torstila.

Torstila jäi keväällä eläkkeelle ulkoministeriöstä valtiosihteerin virasta. Hän toimi ulkoministeriössä yli 40 vuotta virkamiehenä ja diplomaattina. Hän on ollut muun muassa suurlähettiläänä Ruotsissa, Unkarissa ja Kroatiassa.  

Torstila aloitti Punaisen Ristin vapaaehtoisena jo koulupoikana Hämeenlinnassa. Nykyisin hän asuu Helsingissä. Punaisen Ristin puheenjohtajana hän sanoo haluavansa kiinnittää huomiota siihen, että ihmiset saataisiin auttamaan toisiaan ja puhumaan heikompiosaisten puolesta.  

Puheenjohtaja valittiin sunnuntaina järjestön yleiskokouksessa Turussa. Kuusi viime vuotta järjestöä on johtanut Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen.  

  

Lue myös:

    Uusimmat