Pertti Paasio: Suomi on rauhanturvaamisen mallimaa

Suomessa jännitetään tänään sitä, pääseekö Suomi YK:n turvallisuusneuvoston jäseneksi. Yksi toiveikkaista on pitkäaikainen kansanedustaja, ministeri Pertti Paasio. Hän osallistui ulkoministerinä ollessaan neuvoston kokouksiin, kun Suomi oli edellisen kerran jäsen 1980- ja 90-lukujen taitteessa.

Suomella on Paasion mielestä hyvä maine rauhanturvaajana ja on niin Suomen kuin YK:nkin etu saada Suomi neuvostoon.

– Suomella on paljon sellaista tietämystä, jota harvalla muulla maalla on. On täysin YK:n intressien mukaista saada Suomen kaltainen, kokenut rauhanturvaajamaa jäseneksi. Myöskään rauhannobelisti Martti Ahtisaari ei ole mikään tuntematon ihminen YK:n piirissä. Voimme tässä suhteissa ylpein mielin hakea jäsenyyttä, Paasio arvioi.

Turvallisuusneuvoston jäsenyys on Paasion mukaan paljon muutakin kuin papereiden pyörittelyä ja kompromissien hiomista - jollaiseksi toiset sen mieltävät.

– Kynää voi nostaa kuka tahansa, mutta kun tehdään niin suuria päätöksiä kuin esimerkiksi 1990-luvun alussa tehtiin, kyse on paljon enemmästä. Paitsi ääni myös äänestämättä jättäminen voi olla ratkaisevaa.

Paasio viittaa 1990-luvun alussa maailmaa kuohuttaneeseen Persianlahden sotaan. Kun Irak hyökkäsi Kuwaitiin elokuussa 1990, turvallisuusneuvosto vaati Saddam Husseinia vetämään joukkonsa maasta. Kun kansainvälisen yhteisön poliittinen painostus ei tehonnut, turvallisuusneuvosto salli myös voimakeinot miehittäjän karkottamiseksi maasta.

Suomella oli Paasion mukaan aktiivinen rooli myös tässä tehtävässä. Toisaalta jäsenyys antoi maalle vakuuttavuutta muussakin ulkopolitiikassa.

Nytkään Suomella ei ole Paasion mielestä syytä vetäytyä "toisen luokan jäsenmaaksi" sillä perusteella, että Suomi on kansakuntana "veretön ja pieni".

– Meidän tehtävämme on tuoda maailmalle se osaaminen, joka meillä on rauhanturvaamis- ja -välitystyössä. Toinen vaihtoehto olisi se, että julistaisimme maailmalle, että olemme vajaavaltaisia eikä meistä ole mihinkään. Tällaista Nalle Puh -ideologiaa ei voi harrastaa YK:ssa, vaan siellä mennään täysillä.

"Väärin sammutettu"

Pertti Paasio muistaa turvallisuusneuvostouraltaan myös vähemmän mieluisia hetkiä.

– Kävin Irakin sodan aikaan Yhdysvaltain ulkoministerin James Bakerin kanssa kahdenkeskisen neuvottelun, jossa ilmoitin presidentti Mauno Koiviston valtuuttamana, että Suomi suhtautuu myönteisesti voimankäyttöön Irakia vastaan. Suomessa nousi meteli siitä, voiko presidentti tehdä tällaisen päätöksen ja että sota on väärin sammutettu. Mutta ei siinä oikein voinut sanoa, että "kiitoksia vain tiedosta ja soitellaan - minäpä lähdenkin tästä Suomeen ja kerään hallituksen koolle".

Lue myös:

    Uusimmat