Perssonin ja Bildtin suosi laskussa Ruotsissa

Ruotsalaiset näyttävät haluavan seuraavaksi pääministeriksi jonkun muun kuin Göran Perssonin tai Carl Bildtin.

Tänään Expressen-lehdessä julkaistun mielipidekyselyn mukaan kansalaisten tuki sekä sosiaalidemokraattien nykyiselle pääministerille että hänen maltillista kokoomuspuoluetta johtavalle haastajalleen on vähenemässä.

Tuhannelta haastatellulta kysyttiin, haluaisivatko nämä vaalien jälkeen pääministeriksi Perssonin, Bildtin vain jonkin muun puoluejohtajan. Vastanneista 27,9 prosenttia kannatti Bildtiä, mutta kannatus oli kuitenkin huvennut kuukaudessa 5 prosenttiyksikköä.

Pääministeri Perssonille toivoi jatkokautta 20,7 prosenttia vastanneista, kun kuukausi sitten heitä oli 23,1 prosenttia. Näin ollen yhä useammat haluaisivat virkaan jonkun toisen puoluejohtajan, joille ei kyselyssä kuitenkaan mitattu henkilökohtaista kannatusta. Kuukausittain tehtävät pääministerikyselyt aloitettiin vuosi sitten; tuolloin Bildtiä kannatti peräti 40 prosenttia vastanneista Perssonin kannatuksen jäädessä vain 17 prosenttiin. Ruotsissa järjestetään valtiopäivävaalit syyskuussa.

Lue myös:

    Uusimmat