Perssonilla valtiopäivien luottamus

Ruotsin pääministerillä Göran Perssonilla on takanaan valtiopäivien selkeä tuki. Perssonia vastaan esitetty epäluottamuslause kaatui äänin 204-119.

Epäluottamuslauseäänestystä esittivät kansanpuolue, maltillinen kokoomuspuolue ja kristillisdemokraatit. Jo ennalta oli tiedossa, ettei hanke saa taakseen valtiopäivien enemmistöä. Sosiaalidemokraattisen pääministerin taakse asettuivat hänen oman puolueensa kansanedustajien lisäksi myös vasemmistopuolueen ja keskustapuolueen edustajat. Ympäristöpuolue jätti aiemman ilmoituksensa mukaan äänestämättä.

Äänestyksen taustalla olivat Perssonin kohua herättäneet lausunnot äskeisellä Kiinan-matkalla. Perssonin katsottiin kiitelleen Kiinan poliittista vakautta ja antaneen näin tukensa Kiinan johdon kovan linjan politiikalle mm. toisinajattelijoita kohtaan.

Hallitus ja keskusta lähentyivät

Persson ei äänestyksen jälkeen halunnut nähdä tulosta omana henkilökohtaisena voittonaan, vaan painotti koko hallituksen valtiopäiviltä saamaa vankkaa tukea. Häviäjät oli myös helppo löytää.
-Lopputuloksena on, että kansanpuolue ja muut oikeistopuolueet ovat hävinneet, hän sanoi.
Sen sijaan hän oli vaikea löytää riittävän ylistäviä sanoja keskustapuolueen "suoraselkäiselle toiminnalle".
-Se oli rohkeata. Sellaista ei voi unohtaa, Persson sanoi.

Jo ennen luottamuslauseäänestystä Persson esiintyi Ruotsin aamutelevision lähetyksessä. Häneltä tiedusteltiin sosiaalidemokraattien näkemystä mahdollisesta hallitusyhteistyöstä keskustapuolueen kanssa.
-Kysymys on vähän ennenaikainen, mutta ajatuksena se ei ole minulle vieras. Vaikka puolueiden välillä onkin ideologisia eroja, ne ovat muuten toisiaan hyvinkin lähellä, ja yhteiskunnan muutosten myötä tämä läheisyys voimistuu entisestään, Persson sanoi.

Suosio laskee, mutta rivit tiivistyvät

Persson arvioi, että viime päivien pyöritys hänen ympärillään saattaa heijastua sosiaalidemokraattien kannatuksen notkahtamisena mielipidemittauksissa. Toisaalta asialla on myös myönteiset puolensa. -Tämä nivoo meitä tiiviimmin yhteen. Ihmiset ovat vihaisia ja poissa tolaltaan. He näkevät, että on olemassa ulkoinen vihollinen, pääministeri arvioi tilannetta puolueen kannalta.

Lue myös:

    Uusimmat