Persson: Eurooppa tarvitsee kasvua

Euroopan unioni vaatii Ruotsin pääministeri Görän Perssonin mukaan taloukasvua, sillä kasvun kautta Eurooppa menestyisi. Perssonin mukaan talouskasvu on suorassa yhteydessä kauppaan. Elinkeinovaltuuskunnan, Evan keskustelutilaisuudessa puhunut Persson ei peitellyt pettymystään Ruotsin kantaa rahaliitto Emuun. Keskustelun teemana oli "Viro, Ruotsi ja Suomi EU:ssa - kumppaneita vai vain hyviä ystäviä"

Persson

Ruotsin pääministeri Göran Persson korostaa, että Euroopan unioni tarvitsee talouskasvua. Vain kasvun kautta Eurooppa voi hänen mielestään menestyä. Persson esiintyi perjantaina Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan keskustelutilaisuudessa Helsingissä yhdessä pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) ja Viron pääministerin Juhan Partsin kanssa.

Persson muistuttaa, että talouskasvu on hyvin paljon yhteydessä kauppaan. Tätä kautta kyse on siis myös transatlanttisista suhteista. Euroopan unionin on tiedettävä mitä Yhdysvalloissa tapahtuu. Talouden painopiste Yhdysvalloissa on siirtymässä idästä länteen, jolloin Kiina ja Intia ovat tulossa tärkeiksi Yhdysvalloille. Siksi Euroopan on keskityttävä kasvuun ja pysyttävä houkuttelevina.

Persson korostaa, että jollei kasvun tarvetta ymmärretä, vaarana on että Eurooppa jää yksin Venäjän kanssa. Ruotsin pääministeri ei peitellyt pettymystään siitä, että Ruotsi hylkäsi kansanäänestyksellä rahaliitto Emun. Hän muistutti, että hän ei kannattanut kansanäänestystä, eikä ajoituskaan ollut paras mahdollinen. Joka tapauksessa hän toivoo, että Emu kehittyy.

Perssonin puheenvuoroista tuli myös esiin, että Ruotsi ei ole läheskään täysin samoilla linjoilla Suomen kanssa EU:n hallitusten välisessä konferenssissa. Hänen mielestään esimerkiksi keskustelu puolustusyhteistyöstä on Suomessa paljon dramaattisempaa kuin Ruotsissa.

Perssonin mielestä on tärkeää, että EU:hun saadaan aikaiseksi uusi perustuslaillinen sopimus. Tärkein tavoite on, että EU:ssa pystytään tulevaisuudessa päätöksentekoon. Persson oli selkeästi sitä mieltä, että konventin esitykseen ei tulisi tehdä liikoja muutoksia. Hän muistutti, että sopimus pitää ratifioida 25 maassa. Kaiken lisäksi monessa maassa sopimuksen ratifiointiin tarvitaan kansanäänestystä. Hän varoitti, että edessä voi olla myös tilanne, jossa sopimusta ei voidakaan ratifioida.

Kirjat kiinnostavat

Keskustelun teemana oli "Viro, Ruotsi ja Suomi EU:ssa - kumppaneita vai vain hyviä ystäviä". Keskusteluun ei ollut ilmeisesti varattu riittävästi aikaa, sillä Partsin ja Vanhasen osuudet jäivät suhteellisen ohuiksi.

Parts muistutti, että maiden kesken on paljon yhtäläisyyksiä mutta myös paljon eroja. Ehkä mielenkiintoisin hänen kommenteistaan oli kysymys hyvinvointiyhteiskunnasta. Hän antoi ymmärtää, että Viron yhteiskunnan rakentamisessa Suomen ja Ruotsin järjestelmät eivät ole Virolle välttämättä malleina.

Vanhanen selvästi vähätteli keskustelua Nato-jäsenyydestä. Hän muistutti, että Suomen ulkopuolella ei kukaan kysy meiltä, olemmeko Naton jäseniä. Naton ulkopuolella oleminen ei Vanhasen mielestä kuitenkaan merkitse, että Suomi ei voisi olla mukana EU:n puolustuksen rakentamisessa.

Puhetta johti jouhevaan tapaansa takavuosien pääministeri Esko Aho. Hän esitteli keskustelijat kertomalla mm. heidän harrastuksistaan. Keskustelukumppaneita yhdistää ainakin yhteinen harrastus; kirjallisuus.


(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat