Persson ärähti Bildtin sukellusveneselvittelystä

Ruotsin pääministeri Göran Persson arvostelee maltillisen kokoomuspuolueen entisen johtajan ja entisen pääministerin Carl Bildtin yrityksiä selvittää omin päin, mitä Yhdysvaltain entinen puolustusministeri tarkoitti puhuessaan televisiohaastattelussa Ruotsin vesillä liikkuneista amerikkalaisista sukellusveneistä.

Bildt keskusteli eilen entisen puolustusministerin Caspar Weinbergerin kanssa ja selosti sen jälkeen keskustelua uutistoimisto TT:lle. Bildtin mukaan Weinberger katsoi, että hänen lausunnostaan oli tehty liian pitkälle meneviä tulkintoja. Sosiaalidemokraattisen pääministerin Perssonin mukaan olisi parempi, jos ulkoministeriö saisi hoitaa selvityksen rauhassa.
-Olisi etu, jos ne, joiden työtehtävänä on tällaisten yhteyksien ottaminen ammattimaisesti, saisivat tehdä sen nyt, pääministeri sanoi tavatessaan torstaina toimittajia valtiopäivillä.

-Nämä ovat niin sensaatiomaisia tietoja, että on aihetta yrittää saada ne kiistetyiksi tavalla, joka on arvovaltainen ja jota ei voi kyseenalaistaa, ja silloin tähän työhön ei pidä osallistua poliitikkoja, jotka olivat itse aktiivisia kyseisenä ajanjaksona. Heidän tulee pysytellä sivussa. Olen jokseenkin hämmästynyt nähdessäni, että tällaista on tapahtunut, Persson sanoi. Ruotsin pääministeri lisäsi, ettei hänelle ole vielä kerrottu, mitä ulkoministeriö tai Ruotsin Washingtonin-suurlähetystö ovat saaneet selville Weinbergerin lausunnoista. -Toivon saavani selvyyden melko pian, Persson sanoi.

Bildt: Olen vapaa kansalainen

Carl Bildt

-Olen vapaa kansalainen vapaassa yhteiskunnassa ja mielestäni on tärkeä etsiä totuutta, sanoi Bildt, Ruotsin pääministeri vuosina 1991-94, TT:lle Perssonin lausunnon johdosta.
-Mutta yhdyn Göran Perssoniin siinä, että on tärkeää, että joku Ruotsin hallituksen kansliasta ottaa häneen yhteyden selvittääkseen, mitä hän on sanonut ja tarkoittanut. Saatuani yhteyden häneen olin hyvin hämmästynyt siitä, ettei näin ollut jo tapahtunut, Bildt sanoi. Hänen mielestään olisi ollut parempi, jos hallitus olisi tavoittanut Weinbergerin ensin. Mutta pääasia on, että tämä näyttää nyt olevan hoidossa, Bildt lisäsi.

Rautakolmio

Sosiaalidemokraattinen EU-parlamentaarikko Pierre Schori ei usko entisen puolustusministerin Weinbergerin puheisiin, joiden mukaan Naton sukellusveneet ovat Ruotsin hallituksen tai sotilasjohdon tieten "testanneet" maan sukellusvenetorjuntaa. Schori oli Ruotsin ulkoministeriön korkein pysyvä virkamies, kansliapäällikkö, vuosina 1982-91.

-Minun on mahdotonta uskoa, että paikalliset komentajat tekisivät mitään esimiestensä luvatta tai tietämättä, Schori sanoi tavatessaan torstaina toimittajia Tukholmassa.
-En usko Weinbergerin asiantuntemukseen tässä asiassa. En usko, että hän pystyy tekemään eroa asioiden välillä. Kysymykseen, olisiko Weinberger voinut yhtä hyvin puhua Norjasta, Schori vastasi, että esimerkiksi. Schori pitää tietojen tutkimista tervetulleena, mutta haluaa, että tutkimus ulotetaan pitemmälle.

Hänen mielestään pitäisi myös valaista "sukellusvenehysterian rautakolmiota", joka hänen mukaan vallitsi 80-luvulla. Tämä kolmio koostui Schorin mukaan "tietyistä merivoimien upseereista", jotka halusivat enemmän määrärahoja merivoimille sekä maltillisen kokoomuspuolueen poliitikoista - varsinkin Bildtistä -, joiden toiminnalla oli poliittisia vaikuttimia.

-Ja jatkuvista sukellusvenetorjuntaa koskevista, vääristellyistä ja ennenaikaisista vuodoista rautakolmion kolmannelle osalle, (maltillista kokoomusta lähellä olevalle) Svenska Dagbladet -lehdelle, Schori sanoi.

Venäjän merivoimat pitää uusia tietoja kiinnostavina.
-Me haluaisimme mielellämme tietää tarkasti, mitä Weinberger sanoi, kertoi Venäjän merivoimien lehdistöpäällikkö Igor Dygalo TT:lle.
-Mutta me emme voi kommentoida lausuntoa. Me kommentoimme vain omia tekojamme ja toisten tekoja omien rajojemme sisällä. Tässä on enemmän kysymys politiikasta, Dygalo lisäsi.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat