Personal trainer Jenni Levävaara: Näihin mokiin suomalaiset sortuvat laihduttamisessa

Subilla ensi keväänä alkavan Rakas, sinusta on tullut pullukka! -uutuusohjelman pirteänä juontajana ja personal trainerina toimiva Jenni Levävaara kertoo AVAlle, millaisiin mokiin suomalaiset sortuvat yrittäessään laihduttaa.

Personal trainer Jenni Levävaara on auttanut suomalaisia laihdutusprojekteissaan. Ammattilainen kertoi AVAlle, millaisiin mokiin suomalaiset sortuvat laihdutusyrityksissään.

Levävaara muistuttaa, että laihduttaminen – niin kuin moni muukin pitkäaikainen projekti – lähtee omista ajatuksista. Jos esimerkiksi omia heikkoja puolia ei olla laihdutusprojektia ajatellessa käyty perusteellisesti läpi, saattaa urakka epäonnistua ennen kuin ehtii kunnolla alkaakaan.

– Hyvin pitkälle laihduttaminen on kiinni siitä, mitä tapahtuu korvien välissä. Sillä on merkitystä, mitä ihmiset ajattelevat asioista ja millaisia valintoja he tekevät. Se, miltä ihminen näyttää, kertoo suoraan niistä valinnoista, joita on tehty, Levävaara toteaa.

Oikotietä onneen ei ole olemassa

Levävaaran mukaan suomalaiset sortuvat helposti uskomaan, että pikadieeteillä tai -kuureilla olisi mahdollista saavuttaa nopeasti pysyviä tuloksia painonpudotuksen saralla. Ammattilainen tietää, että oikotietä onneen ei laihdutuksen kohdalla ole olemassakaan.

– Ei ole mitään vippaskonsteja, Levävaara toteaa yksiselitteisesti.

Ainoa oikea tapa laihduttamiseen ja omien elintapojen parantamiseen on Levävaaran mukaan klassisesti terveellinen ruokavalio ja liikunta.

– Kaiken pohja on terveellinen ruokavalio, eli puhtaat, hyvät raaka-aineet ja liikunta. Kun liikkuu enemmän ja syö vähän vähemmän –ja ennen kaikkea terveellisemmin – niin tuloksia syntyy, Levävaara kertoo.

Suomalaiset luottavat usein pikadieetteihin, kun on kyse laihduttamisesta. Vaikka helpot ihmedieetit kuulostavat houkuttelevilta, kannattaa ammattilaisen mukaan pitää jalat maassa, kun on puhe laihduttamisesta.

– Kyse on paremmista valinnoista. Turha lähteä miettimään jotain pussidieettiä tai erilaisia vippaskonsteja. Tärkeintä on syödä terveellisesti, Levävaara tiivistää.

Suomalaiset kompastuvat kiireeseen

Levävaara on erityisen pahoillaan siitä, että tänä päivänä suomalaiset syyttävät kiirettä siitä, että uusien, terveellisempien elämäntapojen aloittaminen ei ole mahdollista. Ammattilainen muistuttaa, että terveellisen aterian nauttiminen ei vie sen enempää aikaa kuin epäterveellisenkään.

– Ihan samassa ajassa voi syödä myös terveellisen salaatin, Levävaara muistuttaa.

Ammattilainen toteaa, että myös pikaruokaravintoloissa on tavallisesti tarjolla terveellisiäkin vaihtoehtoja. Kun käyttää mielikuvitustaan, eikä tyydy tuttuun ja turvalliseen roskaruokaan, voi omia ruokailutottumuksia muuttaa puuttumatta itse rutiineihin.

– Vaikka menisi pikaruokapaikkaan, niin aina voi valita salaatin. Terveellisiä vaihtoehtoja on aina tarjolla, Levävaara toteaa.


RAKAS, SINUSTA ON TULLUT PULLUKKA Subilla keskiviikkoisin kello 21, 27.3.2013 alkaen.

Lue myös:

AVA

Lue myös:

    Uusimmat