Pernaruttokirjeet kylvivät pelkoa Yhdysvalloissa syksyllä 2001 – pian al-Qaidan terrori-iskujen jälkeen

Syksyllä 2001 Yhdysvalloissa pelkoa herättivät pernaruttoa sisältäneet kirjeet. Ne surmasivat useita ihmisiä.

Al-Qaida lensi kaappaamansa koneet World Trade Centeriin 11. syyskuuta New Yorkissa. Yhdysvallat oli yhä henkisesti järkytyksen tilassa, kun viikko terrori-iskujen jälkeen uutisotsikot kertoivat pernaruttoa sisältävistä kirjeistä.

Pernaruttokirjeissä ylistettiin Allahia ja vannottiin kuolemaa Yhdysvalloille ja Israelille.

Presidenttinä oli tuolloin republikaani George W. Bush. Kirjeitä lähetettiin muun muassa demokraattisenaattoreille Tom Daschlelle ja Patrick Leahylle. Kirjeiden pernaruttoon menehtyi viisi ihmistä.

Niin liittovaltion poliisi kuin eri akateemiset tahot selvittivät kirjelähetyksiä, mutta vuosien tutkimuksista huolimatta ei kyetty täysin selvittämään, liittyivätkö kirjeet al-Qaidan iskuihin. 

FBI tutki useita epäiltyjä henkilöitä kirjeiden lähettäjäksi.

Oikeusviranomaiset lopulta tuomitsivat elokuussa 2008 syylliseksi puolustushallinnon biolaboratoriossa työskennelleen mikrobiologin ja rokoteasiantuntijan Bruce Ivinsin. Ivins ei ollut kuulemassa tuomiotaan, sillä hän oli tehnyt itsemurhan edellisessä kuussa.

FBI lopetti tapausten tutkimisen 2010. Salaliittoteoriat yhä elävät tapauksiin liittyen. 

Lue myös:

    Uusimmat