Pernarutto leviää edellee USA:n itärannikolla

Viranomaiset ovat löytäneet jälleen uusia pernaruton saastuttamia rakennuksia Washingtonista.

Pernaruttoa on löydetty mm. Yhdysvaltain kongressin edustajainhuoneen rakennuksesta.

Pernaruttoa löydettiin tänään kahdesta uudesta postirakennuksesta, pääkaupungissa sijaitsevasta Friendship Heightsin postista ja Virginian osavaltion puolelta Dullesin lentokentältä. Postin vakuuttelujen mukaan esiintymät ovat erittäin paikallisia ja puhdistustyöt saadaan pian päätökseen.

Taudinaiheuttajaa on löydetty nyt myös maatalousministeriön tiloista, Capitolin poliisin tiloista sekä jo suljettuna olleesta edustajainhuoneen rakennuksesta. Aiemmin pernaruton aiheuttajaa oli löydetty rakennuksen postihuoneesta.

Osa kongressin virastorakennuksista oli edelleen tänään kiinni, sillä senaattori Tom Daschlelle osoitetun kirjeen sisältämät itiöt ovat levinneet laajemmalle kuin aluksi luultiin.

Ympäristönsuojeluvirasto EPA haluaisi käyttää klooridioksidikaasua yhden rakennuksen puhdistamiseen. Rakennukseen pumpattavan kaasun uskotaan tappavan siellä piileskelevät pernaruttoitiöt. Kaasupuhdistus kestäisi noin kaksi viikkoa.

Hankalia uusia tapauksia


Uusimmat tautitapaukset askarruttavat viranomaisia. New Jerseyn osavaltiossa asuva nainen on saanut ihopernaruton, taudin suhteellisen vaarattoman muodon. Hän ei ole ollut kuitenkaan missään tekemisissä postin lajittelun kanssa. Osavaltiosta aiemmin löytyneet sairastapaukset ovat liittyneet postin käsittelyyn.

New Yorkissa keuhkopernaruttoa sairastava nainen on puolestaan erittäin kriittisessä tilassa. 61-vuotias nainen on sairaalatyöntekijä ja häntä on hoidettu sairaalassa sunnuntaista saakka. Sairastunut työtekijä ei ole tiettävästi ollut tekemissä postinkäsittelyn kanssa.

Kaikkiaan 23 postin työntekijää Washingtonin ja Baltimoren alueella on sairaalassa epäilyttävien oireiden vuoksi ja kolmea seurataan New Jerseyssä.

(MTV3-STT)

Yhdysvalloissa valmiustila on nostettu korkeimmalle mahdolliselle tasolle.

(Kymmenen uutiset 30.10.2001)

Lue myös:

    Uusimmat