Pernajan karhu tapettiin perheen pihaan: "Ensin huvitti, sitten pelotti"

Sundénin perheellä Pernajassa on jännitystä riittänyt eilisillasta lähtien. Ensin pihalle tulee karhu. Sitten paikalle tulevat poliisi ja metsästäjät, jotka tappavat karhun. Sen jälkeen piha onkin täyttynyt toimittajista.

Karhu tuli Sundénin pihaan eilen illalla useaan otteeseen ja söi omenapuusta omenia, tonki roskista ja kompostia.

Lopulta karhu kiipesi puuhun, eikä suostunut tulemaan sieltä pois.

- Tilanne tuntui ensin vähän huvittavalta, kun karhu söi puusta omenia ja sitä jahdattiin. Mutta kun se ei suostunut lähtemään metsään, tilanne alkoi tuntua pelottavalta, kertoo perheen tytär Fredrika Sundén.

Sundénin perhe hälytti lopulta virkavallan paikalle. Pihaan tuli kahden poliisin lisäksi kuusi metsästäjää, ja lopulta poliisi antoi käskyn ampua karhu.

- Naapurissa on pieniä lapsia. Tilanne oli vaarallinen. Hyvä, että saatiin siihen ratkaisu, sanoo Sundén

Metsän reunassa asuva Sundénin perhe on tottunut sekä metsän eläimiin, että toimittajiin - tosin ei tässä mittakaavassa pihallaan pyörimässä.

- Nyt näyttää julkisuutta riittävän, nauraa itsekin toimittajana työskennellyt Fredrika Sundén samalla, kun Yleisradion auto ajaa pihaan.

Fredrika Sundén kertoo karhun touhuista kotipihallaan:

Lue myös:

    Uusimmat