Perloksen tulos yllätti

Matkapuhelinten muovikuoria valmistava Perlos yllätti markkinat selvästi ennakoitua paremmalla tuloksella. Perloksen kannattavuus on kesän aikana pysynyt lähes alkuvuoden tasolla, ja rahoituserien jälkeistä tulosta kertyi heinä-syyskuussa yli 8,2 miljoonaa euroa (noin 49 miljoonaa markkaa.)

Uutistoimisto Reutersin haastattelemien analyytikkojen veikkaus asettui keskimäärin viiden miljoonan euron vaiheille. Toimitusjohtaja Timo Leinilä selittää menestystä sillä, että Perlos on onnistuneesti tehostanut ja sopeuttanut toimintaa muuttuneen kysynnän mukaisesti.

Koko alkuvuoden eli tammi-syyskuun aikana Perloksen rahoituserien jälkeinen tulos oli 37,8 miljoonaa euroa (225 mmk), yli 60 prosenttia viime vuotta parempi. Liikevaihtoakin kertyi koko tammi-syyskuulta vielä melkein kahdeksan prosenttia vuoden takaista enemmän, yhteensä 338,1 miljoonaa euroa (runsaat 2 miljardia markkaa.)

Kesällä liikevaihdon kasvu notkahti selvästi, mikä yhtiön mukaan johtui lähinnä myynnin rakenteen muutoksesta. Loppuvuonna Perlos näkee jo maltillisia piristymisen merkkejä tuotteidensa kysynnässä. Koko vuoden liikevaihdon odotetaan silti olevan enimmillään vain viime vuoden tasoa ja osakekohtaisen tuloksen jäävän jonkin verran viimevuotista pienemmäksi.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat