Perloksen tulos kehittyi myönteisesti

Perlos-konsernin liikevaihto lisääntyi viime vuonna yli 45 prosenttia vuoteen 1997 verrattuna. Liikevaihtoa kertyi noin 1,2 miljardia markkaa, Perlos kertoo tiedotteessaan.

Perlos valmistaa muun muassa ruiskuvalettuja kestomuoviosia, ruiskuvalumuotteja sekä elektroniikkaliittimiä telekommunikaatio-, elektroniikka- ja lääketeollisuusyrityksille. Tiedotteen mukaan konsernin tulos kehittyi viime vuonna myönteisesti konsernin kaikissa yhtiöissä. Henkilöstön määrä oli viime vuonna keskimäärin 1783 työntekijää. Edellisenä vuonna työntekijöitä oli noin 1400.

Perloksen omistajat ja johto ovat päättäneet selvittää edellytykset yhtiön listautumiseksi Helsingin pörssiin. Päätöstä mahdollisen listautumisen ajankohdasta ei ole vielä tehty. Perlos Oy syntyi vuonna 1996, kun GWS Perlos Oy:n koko liiketoiminta siirtyi perustetun Perlos Oy:n omistukseen. Oy G.W. Sohlberg Ab ja Scandinavian Equity Partners omistavat kumpikin yhtiön osakkeista viisikymmentä prosenttia.
(STT-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat